Nora Roberts : Menneisyyden vangit
Woodsboron pikkukaupunki pääsee hetkessä uutisotsikkoihin, kun kaupungin alta löytyy 5 000
vuotta vanhoja ihmisluita ja kivikautinen asuinpaikka. Nuori arkeologi Callie Dunbrook saapuu
innostuneena kaupunkiin: hän on vihdoinkin saanut tilaisuuden näyttää kyntensä. Kaivauksilla alkaa
pian tapahtua kummia ja ihmiset alkavat puhua, että koko tutkimusprojekti on kirottu. Tilanne
mutkistuu entisestään, kun Callien ärsyttävä mutta jumalattoman komea ex-mies Jake ilmestyy
kaupunkiin. Eikä siinä kaikki: Callie tarvitsee arkeologin taitojaan pian myös oman menneisyytensä
penkomiseen.
Marylandissa Yhdysvalloissa asuva Nora Roberts kuuluu maailman tämän hetken suosituimpiin ja
myydyimpiin kirjailijoihin. Hän on parinkymmenen vuoden aikana kirjoittanut 134 kirjaa joita on
myyty 127 miljoonaa kappaletta. Nora Robertsin kirjat eivät kuitenkaan synny leikiten, vaan hän on
kurinalainen työskentelijä joka ei odota, että inspiraatio syntyy tyhjästä. Nora Roberts arvelee, että
hänen tarinankertojan lahjansa ovat osin peräisin hänen irlantilaisilta esi-isiltään. Nora Robertsin
romaanit ovat viihdekirjallisuutta parhaimmillaan: kirjoja jotka tarjoavat lukijoilleen taattua
romantiikkaa ja jännitystä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Nora Roberts |
Muut tekijät | Anna Salo |
Teoksen nimi | Menneisyyden vangit |
Alkuteos | Birthright |
SKU | P-MENN-F9711A |