Oili Sarja : Havusta Sarjaksi

Havusta Sarjaksi vie lukijan 1950-luvun ylioppilaselämän, kielikurssimatkojen ja Kauppakorkeakoulun tunnelmiin. Oili Sarjan elävä kuvaus matkailusta sekä opiskelusta avaa ainutlaatuisen näkökulman aikakauden nuoruuteen ja opintoihin.
Kenelle: Ylioppilaselämästä, opiskelusta 1950-luvulla ja matkailusta kiinnostuneille.
1956 ylioppilaaksi päässyt Oili matkasi Sinikka-sisarensa kanssa yliopiston kesäkursseille etelä-Ranskaan Pau'hon, mihin yhdistyi yllättävä liftaus etelä-Espanjaan saakka. Kurssin loputtua tytöt palasivat kotiin liftaamalla Espanjan kautta. Oili suoritti ensin kirjeenvaihtajan tutkinnon 1959 ja jatkoi suorittamalla kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon pankkityön ohella 1968.
Historiallisesti mielenkiintoinen on kuvaus opinnoista Kauppakorkeakoulusssa 1950-luvun loppupuolella.
Kirja on myös kertomus tutustumisesta ja avioitumisesta Olli Sarjan, opiskelutoverin kanssa. Kirja päättyy oman kodin hankintaan, häiden valmisteluun ja häämatkaan Maarianhaminaan.
Oili Sarja o.s. Havu, helsinkiläinen kauppatieteiden maisteri palaa 1956 tapahtumiin, jolloin hän teki sisarensa Sinikan kanssa kielikurssimatkan Ranskaan Pau´hon. Ennen kurssia siskokset liftasivat Espanjassa Granadaan asti ja samoin kotimatka liftattiin Kööpenhaminaan asti, missä odotti junakuljetus Tukholman laivaan. Toinen osa kirjasta kertoo opiskelusta 1950-luvulla Kauppakorkeakoulussa, osassa nykyistä Aalto yliopistoa. Oili opiskeli ensin kirjeenvaihtajaksi 1959 ja sitten työn ohessa kauppatieteiden maisteriksi 1969. Kirja kertoo millaista oli opiskelu 1950-luvun lopulla Kauppakorkeakoulussa, nykyisessä Aalto yliopistossa. Kirja päättyy Oilin häihin opiskelutoverinsa Ollin kanssa syksyllä 1958.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Oili Sarja |
Teoksen nimi | Havusta Sarjaksi |
Avainsanat | KIELIKURSSI RANSKASSA, LIFTAAMINEN, YLIOPPILASELÄMÄ 1950-LUVULLA, KAUKOMARKKINAT OY, KAUPPAKORKEAKOULU, NYKYINEN AALTO YLIOPISTO |