Oiva Paloheimo : Salonki

Ette kadu käyntiänne Oiva Paloheimon salongissa. Siellä saa uusia ajatuksia, oivalluksia. Tulee tarkkailleeksi arvostelevasti omaakin asuaan. Jännittynyt odotus valtaa mielen jo ennen mannekiinien esiintymistä, kun salongin­pitäjä esittelee työtapojaan ja periaatteitaan. Hän luonnostelee, leikkaa, sovittelee ja ompelee kaikille, naisille ja herroille, pallerosista vanhuksiin saakka. Kaavoja ei käytetä: ihmiselämällä ja kokemusten seuraamuksilla ei ole yhdenmukaista linjaa.

Kun Paloheimo sitten marssittaa lavalle ihmisensä, voimme panna merkille yhtä ja toista muutakin. Huomaamme että hän on suorittanut työnsä hellin käsin, myötäeläen. Mukana on jälleen tuota paloheimolaista huumoria, joka vapauttaa hymyn haavoittamatta ketään. Entä sitten värit, joita hän käyttää? Useat asiakkaat tyytyvät harmaaseen omasta halustaan, pelkästä hienotunteisuudesta, kuten mestari itse sanoo, mutta nuoruus, se samastaa itsensä kaikkiin väreihin. On ilon valkoista ja surun mustaa, mutta nehän eivät ole värejä lainkaan: onni ei tee ihmistä onnelliseksi eikä onnettomuus onnettomaksi.

Tässä he nyt tarjoutuvat tuttavuutteenne — anteeksi pyytelävä Tampereen nainen, B-portaan eriskummalliset asukkaat, suruun kuollut kaunis rouva, paperilta kahiseva kassanhoitaja ja monet muut seurassanne epäosviinainen Oiva.