Olavi Henriksson : Pelko on pahasta

Heräsin silmänräpäyksessä tajuamaan, että kuulemani ääni oli kuolemanhädässä olevan ihmisen kirkaisu.
Junaan kolinankin läpi se tunkeutui sisimpääni ja oli niin tehoava ja niin läsnäoleva, että tuokion luulin huudon tulleen omasta kurkustani.
Isäni ei kuitenkaan kuullut mitään. Hän oli jo käytävässä ottamassa vastaan kauhun kalvettamaa naapuriamme.

— Hyvä Jumala, kuinka minä pelkään! En kestä enää... tuo nainen vainoaa minua!
— Mitä pelkäätte, hyvä rouva? isä kysyi.
— Kuolemaa... tunnen, että hän tekee sen... tule ja auta minua, en halua mennä takaisin, en halua! Minä en ole tehnyt mitään pahaa — kuuletteko, en ole tehnyt mitään pahaa!
— Rauhoittukaa, rouva — mikä on nimenne?
— Nimeni! Sanoinko teille nimeni? Hän näytti olevan aivan poissa tolaltaan.
— Kuka minä olen, kuka... Voi hyvä Luoja! Minä... olen rouva Schultze, Ellen Maria Schultze...