Olavi Paavolainen : Keulakuvat : runoja ; Lähtö ja loitsu : kirja suuresta levottomuudesta

Olavi Paavolaisen Valittujen teosten II osa sisältää kaksi hänen lyyrillisintä teostaan, Tulenkantajakuden urauurtavat, vapaamittaiset runot sisältävän »Keulakuvat» sekä loisteliaan matkakuvauksen »Lähtö ja loitsu». »Keulakuvien» runoilijasta maisteri Kai Laitinen on kirjoittanut seuraavaa: »Yhdessä Katri Valan ja P. Mustapään kanssa Olavi Paavolainen kotutti 'vapaata mittaa'. Suomeen runouteen ja oli ensimmäisiä Tulenkantajien 'uusrikkaan' eksotismin edustajia; ja sellainen kuin vuonna 1922 kirjoitettu melkein 'surrealistinen' »Rakkauslauluja poltin asidialla auringossa». Runoilijanksi oltiin uuden jänneliivn edustajia; ja sellainen kuin vuonna 1922 kirjoitettu melkein 'surrealistinen' »Rakkauslauluja poltin asidialla auringossa». Runokirjan sisälto herättää erityistä levottomuutta ja kiintaille huomiolle neitselleen outon maailmaan, jossa seilaimme läpi ja sivilisaation metsästä autoina kohti häikäisevää tulevaisuutta. Kivennäisten Kinoksen huomioita oppaana puutarhasta; toisaalta taas herättävät huomiota tietoisen modernit kone-ja kuuluisat, joissa ylistetään nykyajan kiihkeäta elämänrytmiä ja välimatkojen lyhenemistä tekniikan ansiosta. Jälkimmäisistä on esimerkiksi suosittu »Terässinfonia» antanut herättäitä 30-luvun alkavalie työläisrunoudellemme.»

LÄHTÖ JA LOITSU, »kirja suuresta levottomuudesta», on epäilemättä kirjallisuutemme ainutlaatuinen, nerokas matkakuvaus. Teoksen aiheena on kirjailijan Etelä-Amerikan matka, jonka hän suoritti vapautuakseen pohjoisen synkistä mielialoista, joita sodanvarusteluhengen vallassa elävä Eurooppa hänelle lakkaamatta tarjosi. »Lähtö ja loitsu» on kirjailijan suunnittelema kulttuurikiitillisten teosten sikermää, jonka nimi oli »Pako pimeyteen». Sikermaan muut osat olivat »Kolmannen Valtakunnan vieraana», »Risti ja hakaristi» sekä sodan takia keskenjäänyt Neuvostoliittoa kuvaava teos, joka »Itku» Euroopalla nimellä liitettiin myöhemmin tähän »Synkkä yksinpuhelu» alkuun. Eräässä mielessä kuitenkin »Synkkä yksinpuhelu» konkretisoi naisuudessään »pakolaisen» mielen tuntemukset, kun taas »Lähtö ja loitsu» on päätoteos. »Lähtö ja loitsu» kuuluu Paavolaisen tyylillisesti ja taidokkaimmat teokset ja on säilynyt eniten nautittavana intensiivisensi, elävänä, paikoin lähes runollisena työn loistokkuudessa. Tuskin koskaan on meillä kirjoitettu matkakuvauksen linnnan niin täydellisesti poikkeissaista valtia tätä samalla tulkittavasti ymmärretään. »Lähtö ja loitsu» onkin ennen muuta suurta kirjallisuutta; näkijän ja taiteilijan hämmästyttävää saavutus.