Olavi Paavolainen : Keulakuvat ; Lähtö ja loitsu

Olavi Paavolaisen Valittujen teosten II osa sisältää kaksi hänen lyyrillisistä teostaan, Tulenkantajakauden urauurtavat, vapaamittaiset runot sisältävän »Keulakuvat» sekä loistellaan matkakuvauksen »Lähtö ja loitsu». »Keulakuvien» runoilijasta maisteri Kai Laitinen on kirjoittanut seuraavaa: »Yhdessä Katri Vala ja P. Mustapään kanssa Olavi Paavolainen toi runoon »vapaata mittaa»! Suomen runouteen ja oli ensimmäisiä Tulenkantajien vimma rikka in eksotismista uudistajia; sellainen runo kuin 1922 kirjoitettu melkein 'surrealistinen» »Rakkauslaulu» on pitkällä edellä aikaansa. Runokirjan synkin ja nimenä piikki on laulussa myöhintyttelistä neitseellistä puhtautta, joviiden sielunhehkussa sumentuu lämpö ja varjollista irstailua muistoiiden kajossa; ensiha rasta, ensihelkaa kaipaavassa, kiihkeällä velalla upokkaassa runorastaan; toisaalta taas herättävät huomiota toistojen modernit kone- ja vauhtirunot, joissa ylistetään nykyajan kiihkeää elämänrytmiä ja välit matkojen lyhenemistä tekniikan ansiosta. Jälkimmäisistä on esimerkiksi kuulu »Tersiinifonia» antanut herätettä 30-luvun alkavalle vapaal lyric runoudellemme.»

LÄHTÖ JA LOITSU, »kirja suuresta levottomuudesta», on epäilemättä kirjailijuutemme ainutlaatuisen, nerokas matkakuvaus. Teoksen aiheena on kirjailijan Etelä-Amerikan matka, jonka hän suoritti vapaakuutena niista synkistä mielialoista, joita sodanvarusteluhengen vallassa elävä Eurooppa hanelle lakkaamatta tarjosi. »Lähtö ja loitsuu»' on osa kirjailijan suunnit telemaa kuurikirjallisten teosten sikermää, joiden nimet ja aiheet: »Pako pimey teen». Sikiemmin muut osat olivat »Kolmannen Valtakunnan vieraana», »Risti ja hakaristi» sekä sodan aikaa keskenejänyt Neuvostoliittoa kuvaava teos, josta luku »Eurooppalainen odysseia» on liittynyt »Synkän yksinpuhelun a]kuun. Eräässä mielessä kuitenkin »Synkkä yksinpuhelu» kokonaisuutena edustaa sen »Pako pimeyteen» liikehdinnän ja loppulaulun päätoteos. »Lähtö ja loitsu» on pidetty Paavolaisen tyylillisesti taidokkaim mana teoksena ja sitä se epäilemättä onkin: tekstin soljuvuus, tulenpalavat lähentelevissä tyylin loistokkuudessa. Teoksen koska ani on melia kirjoitettu on lyhytaianen eikä yksildisesti poikkia siksi siinä mitä tällä sanalla tavallisesti ymmärretään, lähtö ja loitsu on kuitenkin monituista suurta kirjallisuutta; näkyjän ja taiteilijan hämmästyttävä saavutus.