Olavi Paavolainen : Valitut teokset 2 : Keulakuvat ; Lähtö ja loitsu

Olavi Paavolaisen Valittujen teosten II osa sisältää kaksi hänen lyyrillisintä teostaan, Tulenkantajakauden uraauurtavat, vapaamittaiset runot sisältävän »Keulakuvat» sekä loisteliaan matkakuvauksen »Lähtö ja loitsu». »Keulakuvien» runoilijasta maisteri Kai Laitinen on kirjoittanut seuraavaa: »Yhdessä Katri Valan ja P. Mustapään kanssa Olavi Paavolainen kotiutti 'vapaata mittaa' Suomen runouteen ja oli ensimmäisiä Tulenkantajien virikkeään ekso­tismin edustajia; sellainen runo kuin 1922 kirjoitettu melo­dramaattisen 'surrealistinen'»Rakkauslaulu« kuuluu on pitkällä edellä aikaansa. Runoilija kadonnut jonnekin uinuvan yön piiloihin, toisaalta kiinnittyen hetkittäin realistiseen puutarhan tunnelmaan, joiden seisahduttanut lämpö ja väriloisto sädehtii. Runossa näkyy kadon­neesta maasta, entiseltä Kannakselta, Aikavaeltajana Vienolan utuisuutta puutarhasta; toisaalta taas herättävät huomio­ta tietoisen modernit kone- ja vauhtirunot, joissa ylistetään nykyajan kiihkeää elä­män­rytmiä ja viitataan matkojen lyhenemistä tekniikan ansiosta. Jälkimmäisistä on esimerkiksi kuuluisa »Terässinfonia» antanut herätti­tä 30-luvun alkavalle työ­lai­s­runoudellemme.»

LÄHTÖ JA LOITSU, »kirja suuresta levottomuudesta», on epäilemättä kirjallisuutemme ainutlaatuinen, nerokas matkakuvaus. Teoksen aiheena on kirjailijan Etelä-Amerikan matka, jonka hän suoritti vapautuakseen niistä synkistä mielialoista, joita sodanvarusteluhengen vallassa elävä Eurooppa hänelle lakkaamatta tarjosi. »Lähtö ja loitsu» on osa henkilö­kohtaisen elämän ja lem­maa kulttuurikriittisten teosten sikermä, jonka nimi oli »Pako pimeyteen». Sikermän muut osat olivat »Kolmannen Valtakunnan vieraana», »Risti ja hakaristi» sekä sodan kaiuista kestäneenä Neuvostoliittoa kuvaava teos, josta luku »Eurooppalaisen odysseiaan» on liitetty »Synkän yksin­puhelui­hin». Eräässä miedosti humoristisessa »Synkän yksin­puhelun» naisudessaan on »Pako pimeyteen» -sikermän loogillinen, jän­teen sa­nel­ema päätösteos. »Lähtö ja loitsu» on pidetty Paavolaisen henkilö­kohtai­simpana teoksena ja siitä se epäilemättä onkin tiheämmän ensi proosauran lähentelevässä sylyn tunnetilassaan. Tuskin koskaan meillä on kirjoitettu matkakuvausta, joka niin täydellisesti poikkeasi siitä mitä tällä sanalla tavallisesti ymmärretään. »Lähtö ja loitsu» onkin ennen muuta suurta kirjallisuutta; näkijän ja taiteilijan hämmästyttävä saavutus.