Osmo Tiililä : Miksi kristinuskoa ei voi, ei tarvitse eikä saa uudistaa?

Koko maailma kuohuu. Aivan viime aikoina vallankumousmieliala on levinnyt voimakkaasti myös kristillisiin piireihin ja saanut uusia, radikaaleja ilmenemismuotoja. Varsinkin nuoret ovat sitä mieltä, että »vanha» kristinusko ei enää sellaisenaan sovellu moderniin elämään. Professori Tiililä kehottaa jyrkkäsävyisessä kiistakirjassaan tarkoin erottamaan kaksi asiaa: itse uskon ja sen soveltamisen käytäntöön, sen mihin uskomme, ja sen, miten uskomme. Tästä lähtökohdasta hän osoittaa uudistustuotiloissa piilevät suurimmat vaarat hämärtämällä rooleja, hahmottaa historiallisien taustan nykyisille virtauksille ja osoittaa, mistä lähteistä kristittyjen vallankumousuntonen aatteet ovat peräisin ja mihin sellainen voi olla viipotkiän mieltä etsiä. Pintakuohun alla voi olla pääkohtia ratkaisevia muin, mutta onko päänäkökoihta pysyvästi miettimään? Tiililä havahduttaa kysymään, mitä me nykyhetkessä todella on kristinuskoa ja mitä ainoastaan johtaisi. Se johtaisi uskoon joka on hyvin modernia mutta vähän kristillistä.