Outi Popp : Vanha palaa! : keskusteluja Vanhan kuppilassa : Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurikeskuksen (1969-1993) epävirallinen tarina
Alkaen 17,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-VANH-F1D596

Vanha palaa! avaa Helsingin Vanhan ylioppilastalon värikkään historian, jossa yli 120 kulttuurivaikuttajaa muistelee legendaarisen talon elämää ja ilmiöitä 1960-luvulta 1990-luvulle.
Takakansi
"Vanhan kuppilan tunnelma vaihtui sen mukaan, mitä tuli seinän taakse saliin. Välillä räkäla ja välillä aivan intellektueelli paikka. Siellä oli rosvoja ja päälliköitä, tanssijoita ja Y1:n ryhmä, Havukaisten hovi. Arto Melleri tuli aina aamuisin jostain mistä nyt oli herännyt."HELSINGIN VANHA YLIOPPILASTALO oli musiikin, politiikan, taiteen ja tanssin kehto 1960-luvulta aina 1990-luvulle asti. Kulttuurikeskuksen aikana Vanhalla syntyi musiikkia ja taidetta, jollista ei Suomessa koskaan ennen ollut nähty. Keskustelu kävi Kuppilassa kiivaana ja väki vaihtui pyöreiden pöytien ääressä. Vanha oli instituutio.
OUTI POPPIN JA ASKO MÄKELÄN kirjassa yli 120 kulttuurivaikuttajaa palaa pyöreään pöytään kertomaan Vanhan kulttuurikeskuksen vaiheista – ja Vanha palaa!
Esittely
"Jouduin ryyppäämään Irwinin kanssa viran puolesta!"Helsingin Vanha ylioppilastalo on useiden sukupolvien tuntema kulttuurikeskus, jossa moni kulttuuri-ilmiö on saanut alkunsa. Vanha palaa! valaisee talon vaiheita 1960-luvun puolivälistä 1990-luvun lopulle. Kirjassa pääsevät ääneen yli 120 kulttuurihenkilöä, joiden kanssa lukija istutetaan samaan Vanhan kuppilan pöytään. Ensimmäisenä juttusille saapuvat Aulikki Oksanen ja Kaj Chydenius. Tarinoitaan jakavat myös muun muassa Esa-Pekka Salonen, Rosa Liksom, Ismo Alanko, Cris af Enehjelm, Dave Lindholm , M. A. Numminen, Hasse Walli ja Stefan Bremer.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä |
|
|---|---|
| Tekijä | Outi Popp |
| Muut tekijät | Stefan Bremer & Asko Mäkelä |
| Teoksen nimi | Vanha palaa! : keskusteluja Vanhan kuppilassa : Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurikeskuksen (1969-1993) epävirallinen tarina |
| SKU | P-VANH-F1D596 |
| Avainsanat | kulttuurihistoria, kulttuurielämä, kulttuurihistorialliset rakennukset, opiskelijajärjestöt, poliittinen osallistuminen, poliittinen toiminta, ylioppilaskunnat, opiskelijaelämä, Vanha ylioppilastalo |
