Paavo Haavikko : Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä

Paavo Haavikon kertomataiteesta jäävät ensisijaisesti mieleen ihmiset. Tilanteet, toiminta luovat yhteisön taustaa vasten ihmishahmoja, läheltä ja kaukaa ja niin monelta puolen nähtyinä kuin heidän luonteensa ja sijansa yhteisössä suinkin sallivat. Romaani »Yksityisiä asioita» lienee useimpien lukijain muistoissa yhtä kuin sen nimetön, ahdistunut, selkeä kertojaminä; »Toinen taivas ja maa» raiteillaan järkkyneen, järkyttävän naisen muotokuva, myötätuntoinen ja luja; »Vuode» yhtä kuin Väinö, lähimmistään melkein kuulumattomiin ajautunut, katkelliksi hajonnut miehen jäännös.

PAAVO HAAVIKKO LASI CLAUDIUS CIVILIKSEN SALALIITTOLAISTEN PÖYDÄLLÄ

Näille romaanien kolmelle päähenkilölle oli osallistuminen yhteiseen elämään vaikeata, ylivoimaistakin. »Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä» -kokoelman ihmiset sitä vastoin elävät yhteistä elämää: se on keskeistä sekä heidän itsensä että kerronnan kannalta. Viimeinen novelli »Pitkiä naisia» on monivaiheinen kuvaus siitä, miten sodasta palaava mies, aluksi yhä levoton ja kiertelevä, juurtuu takaisin seutuun, mukautuu elämän menoon, asettuu ihmissuhteisiin, perustaa kodin. »Arkkitehti» näyttää sikermän ihmisiä joita on tapana sanoa sivistyneiksi, vierailuilla, työssä, keskellä kaupunkilaista kuhinaa. Novelli on pääosalta herkähkuloisesti tavoitettua vuoropuhetta, joukossa muutama huikea keskustelumonologi, mutta sisintä ovat epäilemättä päähenkilön intensiiviset suhteet vaimoon ja perheeseen. Ensimmäinen novelli »Lumeton aika» antaa aikaperspektiivin tulevaisuuteen, joka on jo mennyt ohi; taitava minäkertoja Kuusinen on poliittinen henkilö, joka muistelmapalasessaan välähdyttää hetkeksi näkyviin miten hän ja lähimmät muut elivät suojaisaan aikaa ennen kuin alkoivat tehdä historiaa.