Paavo Haavikko : Vuodet

Syntymäpäivä, tällä kertaa viideskymmenes, on Väinön vuodessa enää ainoa joka ohjelmallisena poikkeaa muista: hän käy Hietalahdessa tapaamassa äitiään ja vaihtaa paitaa, koska äiti aina syntymäpäiväksi antaa uuden paidan. Muuten Väinön elämä on asettunut niin satunnaiseksi seksi, että mikään ei toistu, kaikki on uutta. Aamuisin hän herää mistä milloinkin, kussen alta paperikirstä, roskalaatikosta, veneen alta. Päivän hän kiertelee katsomassa, ilmaantuisiko mitä pikku ansioita, tarvitsiko häntä joku; monuom apumieheksi, muuttamistyöksi Vilhonkadun työisikiö Liisi, tai kaatopaikoilta tai bunkkereilta jotain raunioihin kelpaavaa, tai tarjoaisiko Liisi kahvin tai aspiriinin, tai silloinkin Viipurilla tai Kuttaberakilla juotavaa. Joskus hänellä on itselläankin antaa lisää viitiryhmässä luonnistalouteen. Ja illan tullen hän käy levolle milloin minnekin, purettavaksi tyhjennettyyn taloon, satamaan jos pääsee, yhäti pakkauksia halkovaan Katajanokalla. Väinön elämänäntyyli ja muoto on yhtä vanha kuin kaupunki itse: häntä voisi huoletta siirrellä aikojen takaisiin päiviin, vuosien vaelluksestakin paljastyy esiin tämän päivän Helsinki kuvina, ihmisen olemisen välirvoinen, vääjäämätön ajattomuuden tuntu.