Päivi Poukka : Kasvuvoimaa vanhemmuuteen
Alkaen 10,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KASV-260613

Päivi Poukan teos tarkastelee vanhemmuutta kasvun, kasvatuksen ja rukouksen näkökulmista korostaen aikuisten roolia lasten tukena elämän eri vaiheissa.
Kasvu on kiehtova tapahtuma niin luonnossa kuin ihmiselämässä: Kasvunihmettä emme itse saa aikaan, mutta voimme toimillamme pyrkiä ohjaamaan prosessia toivottuun suuntaan. Kasvun tietoista tukemista kutsumme, kohteensa mukaan, lasten, kukkien tai koiranpentujen kasvatukseksi. Lapsen kasvattaminen on luonnollisesti ja ensisijaisesti isän ja äidin tehtävä. Lapset tarvitsevat kasvunsa tueksi omien vanhempiensa lisäksi isovanhempia, kummeja, sukulaisia, lastenhoitajia, opettajia, valmentajia, naapureita, päättäjiä ja muita aikuisia. Kasvuvoimaa vanhemmuuteen -kirja on kirjoitettu meitä kaikkia aikuisia varten riippumatta siitä, onko meillä omia lapsia tai minkä ikäisiä elämänpiirimme lapset ja nuoret tällä hetkellä ovat. Kirjassa lähestytään vanhemmuutta kasvatus-, kasvu- ja rukoustehtävän kautta.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Päivi Poukka |
| Teoksen nimi | Kasvuvoimaa vanhemmuuteen |
| SKU | P-KASV-260613 |
