Päivi Uljas : Hyvinvointivaltion läpimurto - Pienviljelyhegemonian rapautumisen, kansalaisliikehdinnän ja poliittisen murroksen keskinäiset suhteet suomalaisessa yhteiskunnassa 1950-luvun loppuvuosina

Takakansi

Köyhässä maassa Euroopan pohjoislaidalla sokerin ja voin hinnankorotukset suututtavat ihmisiä ja protestiaalto pyyhkii yli maan. Vanha poliittinen eliitti hajoittuu ja poliitikot ryvettyvät mediaryöpytyksessä ja korruptio-oikeudenkäynneissä.

Päivi Uljas esittää väitöskirjassaan uuden tulkinnan Suomen poliittisesti villistä 1950-luvusta. Yhteiskunta oli rauhoitettu ja sosiaaliturva hoidettu asutustoiminnalla, mutta pienviljely ei enää riittänyt elättämään väestöä. Kaupunkien palkkatyöväki oli siirtymässä työnjanoon yhteiskuntaan, jossa elantoa ei voinut täydentää omalta maatilalta eikä vanhoja voinut hoitaa itse hautoaan. Kavatitin myös yhteiskäsitys sosiaalivakuutuksesta, ja sitä luotaessa politiikan ja julkisen sektorin rooli oli arvioitava kokonaan uudelleen.

Uljaksen salapoliisityö julkisten aineistojen parissa paljastaa hajanaisuudessa toistuvan kuvan: palauttiinko budjettilististen ekspansiontien kautta 1930-luvun yövartijavaltiomallista kohti itäsuomalaista hyvinvointivaltiota? Tutkimus seuraa kansakunnan hyvinvointimudistumista samastumistein elintasoihanteisiin ja kehityksien epäilynhallintaan. Uljas ottaa vakavasti erilaisten toimijoiden arkielämän arka kokemukset ja näkemykset, joita ei voi kunnolla luokitella makrotason ideologioilla tai tarkastella vain liikehdinnän lopputulosten näkökulmasta.

Päivi Uljas on hilpeän 60-luvun kasvatti, aktivisti ja historiantutkija, jonka edellinen teos Kun Suomi punastui julkaistiin vuonna 2008.

Uljaksen tutkimustulokset ovat merkittäviä ja uusia uria avaavia, ja niillä on relevanssia myös kansainvälisen hyvinvointivaltiotutkimuksen kannalta.
- professori Kari Teräs

Esittely

Miten suomalainen hyvinvointivaltio synnytettiin? Päivi Uljaksen tutkimus pienviljelyhegemonian rapautumisen, kansalaisliikehdinnän ja poliittisen murroksen keskinäisistä suhteista 1950-luvun loppuvuosina muuttaa kuvaa Suomen lähimenneisyydestä.

Poikkeuksellisen nopea ja voimakas rakennemuutos, vuosien 1956-1963 ulkoparlamentaarinen kansalaisliikehdintä, eduskunnan vasemmistoenemmistö vuosina 1958-1962 sekä hyvinvointivaltiokehityksen alkaminen osuvat Suomessa samoihin aikoihin. Miten nämä prosessit liittyivät toisiinsa?

Tässä tutkimuksessa kuvataan noin tuhannen ammattiyhdistysliikkeen jäsenen haastatteluaineiston avulla, kuinka puolittaisen omavaraistalouden ja pienviljelyn elinvoimaisuuden ehtyminen käynnisti yhteiskunnassa poliittisen kuohunnan ja uuden etsinnän vaiheen.

Prosessi oli niin kiihkeä, että se mursi vanhan taloudellisen ja poliittisen eliitin valtaan perustuneen konsensuksen ja hajotti useimmat puolueet. Kun ihmiset irtautuivat maaseudun yhteisöistä ja muuttivat kaupunkiin, syntyi tarve luoda uudenlaisia turvaverkkoja. 1950-luvun loppu oli ammattiyhdistysliikkeen vahvistumisen aikaa, ja voittoja saavuttiin hitaalla ja pitkäjänteisellä työllä.

Suomen muutos köyhästä kehitysmaasta suhteellisen vauraaksi yhteiskunnaksi on kiitetty menestystarina. Päivi Uljaksen tutkimus osoittaa, että suomalaisen sosiaaliturvan kehittyminen ei ollut ylhäältä päin johdettu prosessi, vaan kansalaisten taistelun tulos.

Päivi Uljas on hilpeän 60-luvun kasvatti, 70-luvun yhteiskunnallinen militantti, ay-toimihenkilö, kansalaisliikkeiden aktivisti. Nyttemmin myös historiantutkija ja jokseenkin sovinnainen vanha rouva, joka hoitaa puutarhaansa, laittaa mielellään ruokaa ja lukee kehnoja dekkareita. Lievästi ylipainoinen ja kovin puhelias. Päivi Uljaksen teos Kun Suomi punastui (KSL ja INTO Kustannus, 2010) on yltänyt jo toiseen painokseen.