Pasi Ahtiainen : Jokakelin mies

Suomessa asuu kahdenlaisia miehiä: keskisiä ja vanhasia. Keskiset istuvat taksissa edessä, vanhaset takana. Vanhaset eivät yleensä paljon taksilla ajele, keskiset senkin edestä. Kiiskinen on niitä keskisiä, joihin Elvis kolahtaa tietyssä vaiheessa nuoruutta liian lujaa ja jotka Pohjanmaan suorilla sorateillä ylinopeutta puskiessa kuvittelevat itsensä Kuninkaaksi. Opettajana pakertava Niilo on yksi vanhasista. Hän ostaa Kiiskiseltä käytetyn Mersun ja miettii kauppamiestä joka päivä matkalla töihin. Ratissa on yhä halpahallin myskin tuoksu ja kasettipesässä sinne juuttunut Elviksen Greatest Hits. Niilo nuuhkii käsiään pitkin päivää. Häntä ahdistaa.

Sitten luokkahuone keinahtaa Niilon silmissä, mieheltä menee taju, ja hän joutuu sairauslomalle. Eräänä hitaana iltapäivänä luokan häirikkö Aapo spreijaa Niilon kotitalon oven ja roiskauttaa pitkän syljen: "Tuo piissi tuossa ovessa on ainoa yksilöllinen merkki sun talossa." Niilo romahtaa. Hän ei tahdo olla mies, joka hiihtelee loppuelämänsä päivästä toiseen tasatyönnöllä, jokakelin sukset alla. Hän haluaa merkata reviirinsä, tartuttaa rattiin oman hajun. Aapolta pudonneen kännykän avulla Niilo saa yhteyden anarkisteihin. Täydellinen vapaus vaatii radikaaleja tekoja. Enää Niilo ei sano ehkä. Tästä eteenpäin hän sanoo kyllä.