Pasi Kostiainen : Dingo
29,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-DING-C978CC

Pasi Kostiaisen tietokirja tarkastelee Dingon musiikkia ja yhtyeen ympärille 1980-luvulla syntynyttä ennennäkemätöntä huumaa. Se avaa myös yhtyeen jäsenten näkemyksiä ilmiöstä, joka jätti jälkensä suomalaiseen populaarikulttuuriin.
Kenelle: Sopii Dingon musiikista ja suomalaisen popmusiikin historiasta kiinnostuneille.
Hysteria jätti ikuiset jäljet.
Miten Dingon ikonisiksi muodostuneet hitit ja bändin herättämä valtava hysteria muuttivat harmaan Suomen kertaheitolla värikkäämmäksi.
Vuonna 1984 ensilevynsä julkaissut porilainen Dingo nostatti välittömästi Suomessa ennennäkemättömän huuman.
Bändi ehti kokea loppuunmyydyt salit, nauttia ennätyksellisestä levymyynnistä ja äkkirikastumisesta, mutta sitten yhtyeen jäsenten keskinäiset välit rikkoutuivat. Vuonna 1986 kaikki oli jo ohi.
Miten Dingon romanttiset, elämännälkäiset ja rakkaudentuskaiset hitit syntyivät? Ja mitä yhtyeen jäsenet ajattelevat nuoruuden hurmoksesta nyt? Miten he ovat selvinneet vuosista, jotka muokkasivat heidän ja meidän kaikkien elämää lopullisesti?
Näihin kysymyksiin vastaa Dingo, ensimmäinen todellinen Dingo-kirja ikinä.
Pasi Kostiainen on vapaa musiikkitoimittaja, tietokirjailija ja valokuvataiteilija. Hän on seurannut Dingon ja sen jäsenten uraa 1980-luvulta lähtien.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Pasi Kostiainen |
| Teoksen nimi | Dingo |
| SKU | P-DING-C978CC |
| Avainsanat | dingo, pertti ”nipa” neumann, jouni ”jonttu” virta, jarkko eve, tuomo ”tumppi” vähä-pesola, pertti ”pepe” laaksonen, veli-pekka ”pete” nuotio, juha ”quuppa” seittonen |