Paul Dukes : Punaisen hämärän maa : kokemuksia ja tutkimuksia Puna-Venäjällä

Se on kerrassaan henkeä salpaava kirja. Jännittävä kuin parhaat keksityt salapoliisiromaanit ovat rohkean uhkarohkeillija yritykset puikahtaa kielletyn maan rajojen yli (kuvauksen alkaessa 1919 oli pääsy Venäjälle ulkomaalaisilta hengenvaaralla kielletty). Mutta vielä paljon jännittävämpää on lukea hänen parivuotisesta oleskelustaan Pietarissa ja Moskovassa: jos meno päin maaseudulla milloin minkin vaaleninin turvin, milloin mustikkasissipäällikön ja vähäisellen öysiän lok“-ilmoituksen johdosta pidätetyksi tullen, alati alituisten kiertelöäit ja nähden milloin yhden, milloin toisen ystävänsä katoavan „Gorohovaja 2:iin“ (entisen ohranan, nyk. bolshevistisen vankiluolaan), „tsekan“, itsepäisellä päämäärän kamanen takin, monen muun upseerin tavoin — hullusti irti jo pelkkä olemassolon ja vapauden säilyttäminen noinkin omituisissa oloissa olisi antanut mielen taittua, varsinkin vankilan pelosta ja kauhusta! Ovelasti hän harjoittaa vaarallista tiedustelua ammutuista, hankkii itselleen ulkomaalaisen passin, soluttaa vanhanaikaisella tavalla itsensä ja ystäväänsä korkeimmissa virkapaikoissa, jopa itsestään „tsekanik“ eikä mielellään sekään viivähdä passilla, koska kummallisesti käyvät hänen retkensä, toverinsa joskus häikäilemättömästi hyläten, toverikseen värväten salapoliisina palvelevan naisen — puna-armeijan jävenä! Entä myöhemmät seikkailut, vankilakäynnit, joskus kolmenkymmenen suuren rahoittajan kanssa. — Itse suuri kenraali, ikäänkuin pelottavin pakojaan — puna-armeijan vieraasti! Eipä muista oma elämässään vähittäisissä seikkailuissa tekemisensä viittelyihin vipumi, minte pelastuu itse ja pakostaantuu yhä toisiinskin „tsekan“ uhreja Gorohovajan kolonkotyristiä. Tuotantosta on hetkittäin pakko otta lipeti Suomen puolelle, lepäillä Helsingissä!

Mikä kirjavia kaleidoskooppi tahi äkkiä hulluksi käyvät elävienkuvakin mylly sisältyykään niihin silmännäköihin kuvauksiin punaisen Venäjän oloista! Hän piirtää havainnollisen kuvan Venäjän nykyisestä vallanpitolista: kylmästä, laskevasta teoreettososta Leninistä, esittää tämän puhtaan primässä Kansan talon jättiläisauditoriossa; yli-inhimillisen tarmokkaasta terrorista, ruthottomasta juutalaisesta ylkennaristä Trotskista; sotahullusta sotamarsalkkaan keskellä; läyvelikielisestä länsihoususta Zinovjevista, joka on ulkomaiden kanssa sotijaa ja länsimaailman järjestämässä ilmiömäksyisen miehis, erilaisia ankaraa miehiä, aamukuuman pullon kuin väkiva näin epäennäinen kansa on ajettu yhteiseen tuhoon.

„Punaisen hämärän maa“ on syvä ja vakavia ajatuksia antava kirja — eikä suinkaan venäläisten verisyyksiä kuvailevien sensaatioromaanien lajia, joiden on pakko elää tuona salaperäisesti tihketävin punaisen meren parilla. Mutta se on samalla pirteästi ja vauhdikkaasti aistittava seikkailijaromaani, jota lukee kuin jännittäviä romaaneja, varsinkin kun esityksen muodosta ja vaihdenjaksoihin upotetut sankarin (tekijän) ja ystävien sattuvista kohtalosta. Harvoin kirja onkaan siinä määrässä „nykyhetken kirja“ kuin se.