Pekka Hako : Linnun radalla Kapellimestarin matkassa
Alkaen 20,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1966225

Syvenny kapellimestari Hannu Linnun elämään, ammatilliseen kasvuun ja kansainväliseen uraan, kun Pekka Hako avaa oven orkesterityön ja kapellimestarin arjen kulissien taakse.
Takakansi
"Ainoastaan orkesteria johtamalla osaan kuvata päässäni soivaa musiikkia."
– Hannu Lintu
Linnunradalla piirtää lähikuvan kapellimestari Hannu Linnusta, hänen taustastaan ja ammatillisesta kasvustaan sekä työstään kansainvälisillä konserttilavoilla ja Suomessa. Teoksessa Lintu kertoo myös ajattelutavastaan sekä hänelle tärkeistä säveltäjistä ja sävellyksistä. Lisäksi teos kurkistaa konserttielyisöltä piilossa oleviin hetkiin kulissien takana eri puolilla maailmaa.
Tietokirjailija Pekka Hako seurasi Hannu Linnun työskentelyä paitsi tämän kotimaisissa ympäristöissä Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina myös konserttimatkoilla Saksassa, Japanissa, Yhdysvalloissa ja Singaporessa. Linnunradalla avaa oven orkesterityön julkisivun taakse ja puhkaisee tavallisen lukijan mentävän aukon kapellimestarin salaperäisenä pidettyyn maailmaan.
Esittely
Matka musiikin ja mielen avaruuteen
"Ainoastaan orkesteria johtamalla osaan kuvata päässäni soivaa musiikkia.”- Hannu Lintu
Linnunradalla piirtää lähikuvan kapellimestari Hannu Linnusta, hänen taustastaan ja ammatillisesta kasvustaan sekä työstään kansainvälisillä konserttilavoilla ja Suomessa. Teoksessa Lintu kertoo myös ajattelustaan sekä hänelle tärkeistä säveltäjistä ja sävellyksistä. Lisäksi teos kurkistaa konserttiyleisöltä piilossa oleviin hetkiin kulissien takana eri puolilla maailmaa.
Tietokirjailija Pekka Hako seurasi Hannu Linnun työskentelyä paitsi tämän kotoisassa ympäristössä Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina myös konserttimatkoilla Saksassa, Japanissa, Yhdysvalloissa ja Singaporessa. Linnunradalla avaa oven orkesterityön julkisivun taakse ja puhkaisee tavallisen lukijan mentävän aukon kapellimestarin salaperäisenä pidettyyn maailmaan.
Tietokirjailija ja dokumentaristi Pekka Hako on julkaissut toistakymmentä elämäkertaa ja henkilökuvaa säveltäjistä, laulajista ja kapellimestareista sekä käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut kolmisenkymmentä musiikkiaiheista televisiodokumenttia ja dokumenttielokuvaa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Pekka Hako |
| Teoksen nimi | Linnun radalla Kapellimestarin matkassa |
| Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
| Kustantaja | Bazar |
| Painovuosi | 2019 |
| Painos | 1 |
| Sidonta | Sidottu kansipaperein (kovakantinen) |
| Sivumäärä | 250 |
| Kieli | suomi |
| ISBN | 9789522796561 |
| Kunto | Erinomainen (K4) |
| Kansipaperin kunto | Pienoista käytön jälkeä |
| Muuta | Takana hintalapun jäämää |
| SKU | 1966225 |
| Korkeus (mm) | 220 |
| Syvyys (mm) | 140 |
| Paksuus (mm) | 27 |
| Paino (g) | 428 |
| Verokanta | ALV 13,5 % |