Pekka Salojärvi : Kirjailija kirjoittaa, kustantaja kustantaa

Alkaen 13,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
0490852
Katso kaikki vaihtoehdot

Yli kuusi vuosikymmentä Gummeruksen historiaa, näköalapaikalta. Pekka Salojärvi kasvoi kustantajaksi painokoneiden ääressä Jyväskylässä. Kaarle Jaakko Gummeruksen vuonna 1872 perustama kustantamo siirtyi aivan sodan alla Mauno Salojärven hoitoon ja hieman myöhemmin omistukseen. Kustantamosta ei ollut paljon jäljellä.

Kirjailijat olivat kaikonneet, velkaa oli enemmän kuin liikevaihtoa, Helsingin toimiston uljas perintö, käsikirjoitukset, oli tungettu pahvilaatikoihin, jotka olivat vaurioituneet pommituksissa Tampereen asemalla. Isä Mauno ja äiti Ruth toteuttivat vaativan urakan kustantamon, kirjapainon ja kirjapainon kehittämisessä. Ja tänään, 135 vuotta perustamisensa jälkeen, Gummerus on ehompi kuin milloinkaan ennen.

Pekka Salojärvi kertoo kustantajantaipaleestaan kiinnostavasti ja jännittävästi, vaikeitakaan asioita kaihtelematta. Sijansa saavat ura juoksupojasta kustantajaksi, kirjan moninaiset vaiheet ja perhe-elämä unohtamatta kirjailijoita, kustantamon tukirankaa. Muistelmateosta lukee kuin jännittävää romaania.

Kirjan on toimittanut Kaija Valkonen.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäPekka Salojärvi
Muut tekijätKaija Valkonen
Teoksen nimiKirjailija kirjoittaa, kustantaja kustantaa
SijaintiOrimattila Lähetetään seuraavana arkipäivänä
KustantajaGummerus
Painovuosi2007
Painos1
SidontaSidottu kansipaperein (kovakantinen)
Sivumäärä397, (2)
Kielisuomi
ISBN9789512074013
KuntoHyvä + (K3+)
Kansipaperin kuntoPientä kulumaa
MuutaPienoista nuhruisuutta kansissa, selkämyksessä hieman vinoutta
Korkeus (mm)216
Syvyys (mm)147
Paksuus (mm)38
Paino (g)810
VerokantaMarginaaliverotus
Avainsanatmuistelmat, kustannustoiminta, kustantajat, kustannusala
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja