Pepi Reinikainen : Nuoruuteni Nunnala

Takakansi

Armi Kuuselan opinahjona tunnetun Nunnalan eli Porvoon Naisopisto ja Tyttökoulun loiston aika päättyi 1960-luvun lopulla koulun rappioon. Nunnalassa elettiin menneessä, pidettiin kelloa paikallaan tai jopa siirrettiin sitä taaksepäin.

Sisutusoppilaitin liikkumatt omattia kuri oli kaikille kovaa. Ilman luonittavaa kosketuspintaa ulkomaailmaan Nunnala muistutti vankilaa.
Jatkuvat ristiriitatilanteet aiheuttivat koulun oppilas- ja henkilökohtaisia katastrofeja ja johtivat peruuttamattomiin päätöksiin. Monelle Nunnala tuli merkitsemään syvää henkilökohtaista traumaa. Koulusta - sen erityisyydestä ja yhteisöstä - oli vaikeaa puhua ulkopuolisille. Hiljaisuus on jatkunut vuosikymmeniä, vielä laitoksen lakkauttamisen jälkeenkin.

Pepi Reinikainen särkee tämän hiljaisuuden laittaen likoon omat kokemuksensa ja henkilökohtaisen elämänsä noilta nuoren ihmisen kannalta ratkaisevilta vuosilta. Hän kertoo yksinäisyydestä ja iän ikävästä, mutta myös lujasta ystävyydestä ja rakkaudesta - huumorilla, koska sarkasmi oli tapa selviytyä.

Pepi Reinikainen (s. 1949) valmistui Nunnasta vuonna 1968. Hän on psykoterapeutti ja kirjailija sekä elämäkerrankirjoittamiseen ja -prosessointiin tarkoitettujen Elämänkirjoitus-kurssien kehittäjä. Hän on julkaissut Elämänkirjoitus-menetelmästä useita kirjoja. Reinikainen toimii vapaana kirjailijana ja kouluttajana.

Esittely

Päiväkirjamerkintöihin perustuva kirja porvoolaisen sisäoppilaitoksen elämästä.

Hermoromahduksia on jo sattunut. Synkeys koulussa lisääntyy päivä päivältä, eläminen käy inhottavammaksi joka hetki. Jo aamulla toivon, että ilta tulisi pian, että pääsisi nukkumaan. Kuljen mustissa vaatteissa ja silmiin koskee. Kaikki ärsyttää, kaikki tuntuu painavan harteita. Tunnen itseni inhottavaksi ja rumaksi.
Yhtä ja toista on tapahtunut. Sen jälkeen, kun eräs nunnista oli vähällä onnistua itsemurha-aikeissaan unitablettien avulla, ovat sairaalassa vierailleet muutkin.

Nunnalan eli Porvoon naisopiston ja tyttölukion loiston aika päättyi 1960-luvun lopulla laitoksen rappioon. Nunnalassa elettiin menneessä, kelloa pyrittiin pitämään paikallaan tai jopa siirtämään taaksepäin. Kuri oli kovaa ja opettajat tyranneja, jotka suosivat varakkaiden perheiden kauniita tyttöjä. Nunnala oli vankila, ilman kosketuspintaa ulkomaailmaan.

Jatkuvat ristiriitatilanteet aiheuttivat koulun oppilaissa henkilökohtaisia katastrofeja ja moni teki peruuttamattomia päätöksiä. Koulusta - sen erityisyydestä johtuen - oli vaikeaa puhua ulkopuolisille. Hiljaisuus Nunnalan tapahtumista on jatkunut vuosikymmeniä, vielä laitoksen lakkauttamisen jälkeenkin.

Pepi Reinikainen särkee tämän hiljaisuuden laittaen likoon traumaattiset kokemuksensa ja henkilökohtaisen elämänsä noilta nuoren ihmisen kannalta ratkaisevilta vuosilta. Hän kertoo yksinäisyydestä ja isän ikävästä, mutta myös lujasta ystävyydestä ja rakkaudesta - huumorilla, koska ”sarkasmi oli tapa selviytyä”.

Pepi Reinikainen, (s. 1949) vuosien 1965-1969 ”nunna”, on psykoterapeutti ja kirjailija sekä elämäkertakirjoittamiseen ja -prosessointiin tarkoitetun Elämänkaarikirjoitus-mallin kehittäjä. Hän on julkaissut lukuisia kauno- ja tietokirjoja. Reinikainen toimii vapaana kirjailijana ja kouluttajana.