Pertti Nieminen (valik.ja suom.) : Sinusta erossa : kiinalaisia kansanlauluja ja -runoja kahdentuhannen vuoden takaa

Alkaen 9,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SINU-DC3A9B
Katso kaikki vaihtoehdot
Tämä tiivistelmä on luotu tekoälyn avulla. Tämä ominaisuus on vielä kehitysvaiheessa, mutta se pyrkii tarjoamaan tiivistettyä ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteista.
Fiki-maskotti

"Sinusta erossa" kokoaa yhteen vaikuttavia kiinalaisia kansanlauluja ja -runoja kahdentuhannen vuoden takaa, tarjoten ainutlaatuisen näkökulman ikivanhaan runouteen. Pertti Niemisen suomennos tekee kunniaa tekstien alkuperäiselle kauneudelle ja historialliselle merkitykselle.

Kiinalaisia kansanlauluja ja -runoja kahdentuhannen vuoden takaa

Noin vuonna 120 eKr. perustettiin Kiinan keisarin hoviin niin sanottu musiikkivirasto, jonka tehtäväksi annettiin kansanlaulujen kerääminen laajan valtakunnan eri osista. Tällä tavoin haluttiin tallentaa lähinnä musiikkia, laulujen sanat tulivat kaupanpäällisinä. Ironista kyllä, sävelet katosivat jo Han-kauden aikana, mutta sanat ovat säilyneet. Perimätieto kertoo että myös klassisen laulujen kirjan, Shih Chingín aineisto on syntynyt samalla tavoin.

Pertti Nieminen on suomentanut kiinan kielestä jälleen hienon kokoelman runoutta, laulutekstejä joiden musiikista emme siis tiedä enää mitään mutta jotka runoina ovat yhä vaikuttavia. Sinusta erossa on lajissaan kuin kaikki aikaisemmat länsimaisille kielille jo julkaistut kiinalaisen laulurunouden valikoimat; itse asiassa tämä suomennos on poikkeuksellisen merkittävä kulttuuritepaus.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäPertti Nieminen (valik.ja suom.)
Teoksen nimiSinusta erossa : kiinalaisia kansanlauluja ja -runoja kahdentuhannen vuoden takaa
SKUP-SINU-DC3A9B
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja