Peter Greenaway : Zoo

OLIVER: Mitä nyt tuntuu? ALBA: Yhtä jalkaa köyhemmältä... jalattomien maassa yksijalkainen nainen on kuningatar... (Äänessä on itseironiaa. Hän ei pyri missään tapauksessa herättämään sääliä.) ... Marseillessa oli sodan aikana jalaton huora, joka oli hyvin rikas... hän nousi harvoin vuoteestaan sillä hän ei voinut tehdä sitä... molemmat jalat kun oli amputoitu nivuksista. Kuvitelkaapa, hyvät herrat! Ei minkäänlaisia rajoja haittaamassa sisäänpääsyä. Häntä hellittiin ja kunnioitettiin, ja hänellä oli varsin paljon rakastajia. Hän kuoli nuorena. Jotkut ihailijat arvelivat, että hän olisi saattanut haluta lyhyt arkun... toiset halusivat täyttää tyhjän tilan kukin. Lopulta tietyt omaiset ilmestyivät paikalle – ja panivat ruumiille tekolajat. Kuvitelkaa. Ruumiis kaikkine viehätyksineen ja sielukkyyksineen haihtui pois – jättäen jäljelle luurangon ja rautajalat... (Kuin jälkeenpäin muistaa, eloisasti.) ... varsinkin kun jalat oli tehty miehelle nimeltä Felipe Arc-en-Ciel.

Sattuman leikki vai Darwinin järkäle? Loppuuko eläimiksi kuoleman hetkellä, vai vasta lopulliseen häviämiseen? ZOO antaa vastauksen, joka on totta ja toden peilikuva.

90-luvun paras elokuvakäsikirjoitus, Peter Greenawayn ZOO on eräänlainen inhimillinen eläintarha, sivujuonia vilisevä "juoneton" draama, jossa antiikin myyttisyys sekoittuu eurooppalaisiin vihjauksiin. ''Vermeer on elokuvani visuaalinen seremoniamiestari'', on Greenaway lausunut.

ZOO'ssa kaikenlainen dualismi, kaksijakoisuus korostuu niin erilaisten myyttien kuin eläimällisen biologian tasoilla. Miten eläimä syntyy? Miten se kehittyy ja loppuu? Viittaukset evoluutioteorioihin, kahdeksaan kehitysvaiheeseen, eläinten elintoim.ntojen raukeutumiseen ja luontodokumentteihin sisältyvät teemat kulkevat ristikkin.

Näin Greenaway toisaalta näyttää perustavan uskonsa luontoon ja sen ilmiöihin ja toisaalta epäilyksensä jälkidarwinilaisen tieteen maailmaan.

Teoksen lopussa on lääntäiteilijä Jarmo Valkolan laaja esittely ohjaajan tuotannosta sekä Greenawayn filmografia.