Peter Johnson & Kimmo Tanttu & Mari Heikkinen & Hanna Maunumäki : Yhtenäisempi peruskoulu

Tutustu rohkeisiin ja kestäviin ratkaisuihin, jotka vievät suomalaisen peruskoulun kehittämistä eteenpäin yhtenäiskoulun suuntaan. Asiantuntijoiden kokemukset, tutkimukset ja käytännön esimerkit tarjoavat laajan katsauksen koulukentän uudistumiseen.
Kenelle: Suomalaisesta peruskoulusta ja sen kehittämisestä kiinnostuneille.
Rohkeita ja kestäviä ratkaisuja peruskoulun kehittämiseen
Peruskoulun menestystarina on jatkunut 50-vuoden ajan. Vuonna 1999 alkoi peruskoulun uusi kehittämisvaihe, jonka tarkoituksena on ollut lisätä sen yhtenäisyyttä. Yhä useampi koulu toimii 1-9 luokkien yhtenäiskouluna saman katon alla, mutta kehittämistyötä tarvitaan kaikissa peruskouluissa.
Rohkeita ja kestäviä ratkaisuja on syntynyt eri puolilla maata. Niistä kerrotaan tässä kirjassa. Ääneen pääsevät niin tutkijat kuin koulujen ammattilaiset oppilaita unohtamatta. Kirja on tarkoitettu suomalaisesta peruskoulusta ja sen yhtenäisyyden kehittämisestä kiinnostuneille tiekartaksi ja kompassiksi. Matkalle kestävään koulun kehittämiseen.
Kirjan tekijät Peter Johnson, Kimmo Tanttu, Mari Heikkinen ja Henna Maunumäki ovat kokeneita peruskoulun johtajia ja kehittäjiä. Kirjaan on haastateltu kymmeniä opetustoimen ja koulujen johtajia sekä opettajia ja alan asiantuntijoita. Haastattelut, tutkimukset ja kokemukset antavat laajan näköalan peruskoulun kehittämiseen.
Kasvatustieteen tohtori Peter Johnson valmistui peruskoulun luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistosta 1981. Hän suoritti kasvatustieteen maisterin tutkinnon 1994, lisensiaatin tutkinnon 2004 ja tohtorin tutkinnon vuonna 2006 Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Väitöskirjan aiheena oli yhtenäisen perusopetuksen kehittäminen kunnan kouluorganisaatiossa. Johtamisen erikoisammattitutkinnon hän suoritti vuonna 2012 ja Sivistystoimen huippujohtajaohjelman 2014. Johnson työskenteli Kokkolassa luokanopettajana 10 vuotta ja 17 vuotta Torkinmäen koulun rehtorina sekä vuosina 2008-2020 Kokkolan kaupungin sivistysjohtajana. Sen jälkeen hän on toiminut yrityksessään Licence to learn johtavana asiantuntijana. Johnson on toiminut opetus- ja sivistystoimen alan kouluttajana, auditoijana, mentorina ja valmentajana vuodesta 2000 alkaen. Hän on kirjoittanut lukuisia kasvatustieteellisiä artikkeleita sekä alan ammattikirjallisuutta ja raportteja. Vuodesta 2021 alkaen hän on toiminut OPPIVA-verkoston Pore-julkaisujen toimituskunnan puheenjohtajana. Hänen mielenkiinnon kohteita ovat koulutussosiologia, koulutusjohtaminen, yhteistoiminnallisuus, toimintatutkimus ja koulutuksen kestävä kehitys. Vuosien varrella hän on ollut puhujana useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä seminaareissa ja konferensseissa Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Peter Johnson oli Suomen Rehtorit ry:n varapuheenjohtaja vuosina 2004-2006 ja puheenjohtaja 2007-2009. Opetustoimen johtajat ja asiantuntijat Opsia ry:n varapuheenjohtajana hän oli vuosina 2016-2022. Sivistyksen suunta - palkinnon hän sai vuonna 2015 ja kouluneuvoksen arvonimen vuonna 2017.
Kasvatustieteen maisteri Kimmo Tanttu valmistui peruskoulun luokanopettajaksi Joensuun Yliopiston Savonlinnan OKL:stä 1985 ja matematiikan aineenopettajaksi Jyväskylän Yliopistosta 2001. Johtamisen erikoisammattitutkinnon hän suoritti vuonna 2004. Tanttu oli luokanopettajana Varkaudessa vuosina 1985-1986, jonka jälkeen siirtyi Mikkeliin Anttolan ala-asteelle koulunjohtajaksi vuonna 1986. Viisivuotisen suunnittelun jälkeen koulu aloitti yhtenäiskouluna vuonna 2000, jossa Tanttu jatkoi rehtorina. Vuonna 2011 hänet valittiin Mäntyharjun Yhtenäiskouluun rehtoriksi ja jäi virasta eläkkeelle 2021. Sen jälkeen hän on jatkanut kouluttajana KTConsultation yrityksessään ja kouluttanut yhtenäiskoulujen johtotiimejä ja henkilökuntia. Kouluttajakokemusta on kertynyt vuosien varrella noin 200 yhtenäiskoulun johdon ja henkilöstön kanssa työskentelystä. Kansainvälistä kokemusta on karttunut koulujen välisestä yhteistyöstä Saksaan. Tanttu on ollut mukana kirjoittajana useissa julkaisuissa ja luennoinut monissa valtakunnallisissa seminaareissa yhtenäiskoulupedagogiikasta ja koulun hyvinvoinnista. Lisäksi hän on ollut useiden valtakunnallisten yhtenäiskouluun tai kouluhyvinvointiin liittyvien hankkeiden ohjausryhmissä. Tanttu oli THL:n Kouluterveyskyselyn ohjausryhmän jäsen vuosina 2013-2015. Suomen yhtenäiskouluverkosto SYVE ry:n puheenjohtajana hän oli vuosina 2004-2015 ja Etelä-Savon rehtoreiden puheenjohtajana 2018-2021. Vuonna 2016 Kimmo Tanttu sai OAJ:n vuoden koulutusvaikuttaja kunniamaininnan. Tanttu on toiminut Mikkelin kaupungin Otavia liikelaitoksen johtokunnassa vuodesta 2022.
Kasvatustieteen maisteri Mari Heikkinen valmistui luokanopettajaksi vuonna 2000 Oulun yliopistosta ja suoritti erityisopettajan opinnot vuonna 2006 Jyväskylän yliopistossa. Hän on kaksoiskelpoinen luokanopettaja ja erityisopettaja. Johtamisen erikoisammattitutkinnon hän suoritti vuonna 2012, KuntaJoko-johtamiskoulutuksen 2017 ja tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon vuonna 2018. Heikkinen toimi luokanopettajana Helsingissä Suutarilan ja Töyrynummen ala-asteilla vuosina 1997-1999, Vantaan Seutulan koulussa vuosina 2000-2002 sekä luokan-, erityisluokan- ja erityisopettajana Keravan Savion koulussa vuosina 2002-2010. Vuosina 2007-2010 hän toimi erityisopettajan tehtävän ohessa erityisopetuksen koordinaattorina. Savion koulun rehtorina hän toimi vuosina 2010-2018 ja Keravan kasvatus- ja opetustoimessa kasvun ja oppimisen tuen johtajana 2018-2019. Helsingin Porolahden peruskoulun rehtorina hän on toiminut vuodesta 2019 alkaen. Heikkinen on kiinnostunut laaja-alaisesti koulun hyvinvointityöstä ja inklusiivisen koulun kehittämisestä. Hän on työurallaan kehittänyt eri näkökulmista opiskeluhuollon ja moniammatillisen yhteistyön sekä inklusiivisen koulun ja oppimisen tuen järjestämisen malleja ja rakenteita. Hän on kiinnostunut oppivan yhteisön, jaetun johtajuuden, yhdessä tekemisen ja yhtenäisen koulupolun teemoista. Hän on toiminut yhtenä kolmesta pedagogisesta suunnittelijasta Keravanjoen yhtenäiskoulun ja Päivölänlaakson koulujen rakentamisen suunnittelussa. Mari Heikkinen on toiminut yhtenä kirjoittajana äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjasarja Vipusessa sekä Uudenmaan rehtorit ry:n hallituksessa vuodesta 2012 alkaen.
Kasvatustieteen maisteri Hanna Maunumäki suoritti maisterin tutkinnon Joensuun yliopistossa vuonna 2005. Hän on kaksoiskelpoinen luokanopettaja ja äidinkielen aineenopettaja. Maunumäki työskenteli Kokkolassa luokanopettajana kolme vuotta ja on sen jälkeen toiminut Torkinmäen koulun rehtorina vuodesta 2008 lähtien. Johtamisen erikoisammattitutkinnon hän suoritti vuonna 2014. Torkinmäen koulu toimii Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajakoulutuksen harjoittelukouluna, ja rehtorin tehtävään liittyen hän on osallistunut opetusharjoittelun ohjaamiseen, sen johtamiseen ja kehittämiseen sekä opiskelijavalintaan 15 vuoden ajan. Maunumäki osallistui Torkinmäen koulun ja päiväkodin elinkaarihankinnan neuvottelu- ja suunnitteluprosesseihin laatien muun muassa pedagogisen suunnitelman yhdessä henkilöstön kanssa tarjousasiakirjojen pohjaksi sekä suunnitteluratkaisujen laadun arvioinnin kriteerit. Elinkaarihankkeena toteutettu päiväkodin ja yhtenäiskoulun uudisrakennus otettiin käyttöön vuonna 2017. Kansainvälistä kokemusta on kertynyt koulujen välisestä yhteistyöstä Yhdysvaltoihin ja Liettuaan. Maunumäki on kiinnostunut yhteisopettajuuden kehittämisestä, yhtenäiskoulupedagogiikasta, koulutusjohtamisesta sekä pedagogiikkaan perustuvasta koulurakennussuunnittelusta. Hän on kehittänyt yhtenäiskoulupedagogiikkaa ja koulun ja päiväkodin yhteisjohtamista yhteistyössä kollegansa kanssa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Peter Johnson & Kimmo Tanttu & Mari Heikkinen & Hanna Maunumäki |
Teoksen nimi | Yhtenäisempi peruskoulu |
Avainsanat | kehittäminen, peruskoulu, perusopetus, perusopetuslaki, ratkaisut, yhtenäiskoulu, yhtenäiskoulujärjestelmä |