Peter von Bagh : Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja

Alkaen 29,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SUOM-D8C273
Katso kaikki vaihtoehdot

Elävä klassikko, kotimaisen elokuvan raamatuksi kutsuttu teos, on saatettu yleisön pyynnöstä ajan
tasalle

Ainutlaatuisen tietopaketin lähes kaksinkertaiseen mittaan kasvatettu uusi laitos sisältää
alkuperäisen kirjan koko materiaalin lisäksi uudet esittelyt elokuvista vuodesta 1992 nykyhetkeen
sekä kattavat henkilöesittelyt kotimaisista elokuvantekijöistä, niin kirkkaimmista tähdistä ja
ohjaajapersoonallisuuksista kuin hiljaisista sankareista ja taustavaikuttajista. Tämä perusteos on
välttämätön hankinta ja loputon ilonaihe suomalaiselle elokuvaharrastajalle.
Laajin osuus on yksittäisten elokuvien kautta vyöryvä suomalaisuuden historia.
Nummisuutareista tietokoneajan häjyihin, Tauno Palosta ja Ansa Ikosesta Matti Pellonpäähän ja
Kati Outiseen, Teuvo Tuliosta ja Matti Kassilasta Markku Pölöseen, Aki Kaurismäkeen ja Auli
Mantilaan - aikansa peilikuvien ja kansallisten kiintopisteiden kautta syntyy kaari mykkäelokuvasta
2000-luvun suomalaisen elokuvan uuteen kukoistukseen.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäPeter von Bagh
Teoksen nimiSuomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja
SKUP-SUOM-D8C273
Avainsanathistoria, elokuvaohjaajat, elokuvat, elokuva
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja