Petri Launiainen : Värähtelevä maailma

28,40 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-VARA-B6AA4E
Katso kaikki vaihtoehdot

Radioaallot ovat olleet osana maailmanhistorian merkittävissä käänteissä aina siitä lähtien, kun ne keksittiin vajaat 150 vuotta sitten. Niiden avulla on voitettu sotia, pelastettu ihmishenkiä sekä kiihdytetty kansanjoukkoja. Kehittyvä viestintäteknologia on muovannut myös arkielämämme perusteita. Nykyään elinympäristömme on langattomien yhteyksien kyllästämä - aivan kuten keksijä Nikola Tesla visioi jo vuonna 1926.

Värähtelevä maailma kertoo langattoman viestinnän tarinan kipinälähettimistä 5G-verkkoihin. Tutuksi tulevat muun muassa radion ja television vaiheikas historia, satelliittiyhteydet monine sovellusalueineen sekä mobiilin internetin edelleen jatkuva voittokulku. Teoksesta selviää myös, mitä yhteistä on wifi-verkoilla ja mikroaaltouunilla sekä miten tietoa voidaan siirtää huonevalaistuksen mukana.

Teos lähestyy langattoman viestinnän historiaa avaintapahtumien kautta ja tuo esille henkilöt ja yritykset innovaatioiden takana. Näkymättömien aaltojen varaan on rakennettu miljardiluokan liiketoimintaa, joten tarinaan kuuluu myös teknologiakuplia, patenttikiistoja ja taisteluja markkinoiden herruudesta.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäPetri Launiainen
Teoksen nimiVärähtelevä maailma
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja