Petri Nieminen : Omistamisen kokonaiskustannukset valmistusteollisuudessa

Omistamisen kokonaiskustannukset valmistusteollisuudessa tarjoaa käytännönläheisen näkökulman Total Cost of Ownership -ajatteluun ja sen hyötyihin liiketoiminnassa. Petri Nieminen selkeyttää, miten päätöksenteon pohjaksi voi rakentaa kestävämmän ja kokonaisvaltaisemman kustannuslaskennan mallin.
Kenelle: Yrityksen toiminnan kehittämisestä ja taloudellisesta päätöksenteosta kiinnostuneille.
Oletko koskaan liike-elämässä törmännyt tilanteeseen, jossa päätöksenteon taloudellisena perusteena mietitään vain hintalappua tai muuta näkyvää kustannusta, mutta ei tunnisteta, mitä muita kuluja tai säästöjä mikäkin päätös aiheuttaa? Tai tilanteeseen, jossa osaoptimoidaan budjettien välillä taloudellisen tuloksen kustannuksella? Tai miettinyt, olisiko tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa muitakin ratkaisuja parantaa toiminnan kannattavuutta kuin lomautukset tai irtisanomiset?
Yksi vastauksista tähän on omistamisten kokonaiskustannusten ajatusmalli, eli TCO - Total Cost of Ownership. Sen lisäksi, että tämä malli antaa selkeän rakenteen yksittäisten hankintojen kustannuserille, sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi toimistotyön kustannustehokkuuden edistämisessä sekä työyhteisön siiloutumisen vähentämisessä.
Suosittelenkin ketä tahansa tämän kirjan lukijaa miettimään, miten näitä asioita voi hyödyntää omassa työssä ja myös hyödyntämään näitä oppeja. Mutta, kuten missä tahansa toimintamallissa, myös tässä parhaat tulokset saavutetaan soveltamalla ajatusmallia yrityksen toimintakulttuuriin sekä vallitsevaan toimintaympäristöön.
Toivottavasti nautit tämän kirjan lukemisesta.
Olen Petri Nieminen, vuonna 1989 syntynyt kone- ja tuotantotekniikan insinööri Karstulasta. Tämä kirja, ja yleensäkin työnkuvani on tietyllä tapaa ehkä hiukan ironinenkin tapaus. Nimittäin opintojeni ensimmäisen lukuvuoden keväällä mietin noin viikon, valitako alun perin haluamani auto- ja kuljetustekniikan opinnot, vaiko sittenkin tuotantotalouden. Valitsin ensimmäisen, ja toki siitä on ollut paljonkin hyötyä työtehtävissäni, mutta viimeisimmät kuusi ja puoli vuotta olen tehnyt käytännössä tuotantotalouteen liittyviä töitä. Näissä töissä olen myös miettinyt erilaisia toimintamalleja ja päätöksenteon perusteita, ja noin kaksi vuotta sitten aloin perehtyä aiheeseen nimeltä TCO, Total Cost of Ownership, eli omistamisen kokonaiskustannusten ajatusmalli. Pidän tätä ajatusmallia erinomaisena yrityksen liiketoiminnan tehostamiseen mielekkäällä ja kaikille sidosryhmille arvoa tuottavalla tavalla. Toivottavasti pidät kirjastani. Ja jos sinä, arvoisa lukija, haluat jutella aiheesta lisää, minut löytää esimerkiksi LinkedInistä, jossa mielelläni vaihdan ajatuksia tästä, ja muista aiheista.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Petri Nieminen |
Teoksen nimi | Omistamisen kokonaiskustannukset valmistusteollisuudessa |
SKU | P-OMIS-6FBE24 |
Avainsanat | Hukan vähentäminen, Omistamisen kokonaiskustannukset, Taloudellinen päätöksenteko, Total Cost of Ownership, Yrityksen toiminnan kehittäminen |