Petri Roininen : Maailman paras paikka yrittää

Maailman paras paikka yrittää : Suomi Tukitaloudesta Yrittäjyystalouteen pureutuu yrittäjyyden ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion muutokseen sekä Suomen mahdollisuuksiin 2020-luvulla.
Kirjassa haastetaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion itsestäänselvyys sekä kuvataan Suomen tie kohti maailman parasta paikkaa yrittää ja kohti yhteiskuntavastuullisia yrityksiä. Kirja piirtää seikkaperäisen kuvan sekä Suomen että yrittämisen mahdollisuuksista 2020-luvulla.
Petri Roininen on pörssiyhtiö Investors Housen pitkäaikainen toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjien Kasvuyrittäjäverkoston puheenjohtaja sekä useiden listattujen ja listaamattomien yritysten hallitusten puheenjohtaja. Hän on käynnistänyt, johtanut ja omistanut 10 yritystä eri aloilla. Roininen on aikaisemmin kirjoittanut kirjat Asunto, Elämäsi tärkein sijoitus sekä Yrittäjämäinen ote johtamiseen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Petri Roininen |
Teoksen nimi | Maailman paras paikka yrittää |
Avainsanat | Yrittäminen, Talous, hyvinvointivaltio, Politiikka, Verotus |