Petri Tamminen : Kun kohtaat avaruusolennon : viisi tärkeää ohjetta
12,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KUN--A98AA3

Petri Tammisen humoristinen ja viisas ohjekirja pohtii kohtaamista avaruusolennon kanssa ja avaa lempeästi erilaisuuden ja ihmisyyden teemoja. Valpuri Kerttulan kuvitus tuo tarinaan ainutlaatuisen ja kiehtovan visuaalisen maailman.
Kenelle: 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille
Takakansi
Avaruus on valtavan suuri, ja jossakin siellä varmaan elää avaruusolentoja.Jonakin päivänä voi sattua niin, että avaruusolennot saapuvat maapallolle ja juuri sinun pihallesi. Silloin on hyvä tietää miten kannattaa toimia.
Petri Tammisen ja Valpuri Kerttulan hieno opaskirja on huviksi ja hyödyksi sekä lapsille että aikuisille.
Esittely
Voisiko sinun pihallesi laskeutua avaruusalus? Esimerkiksi jo huomenna?Riippuu pihan koosta. Avaruusalus tarvitsee tilaa suunnilleen saman verran kuin keskikokoinen vesilätäkkö.
Entä mihin kellonaikaan avaruusalus voisi laskeutua?
Avaruusalukset voivat laskeutua jopa puoli kahdeksalta aamulla.
Sehän on ihan pian. Se on niin pian, että sitä kannattaa ajatella heti.
Kun Petri Tamminen antaa ohjeita avaruusolennon kohtaamiseen, on luvassa hauska ja loppuun saakka mietitty kertomus. Suositun kirjailijan ensimmäinen teos lapsille on aito ja viisas tarina ihmisyydestä ja erilaisuudesta. Nuori kuvittaja Valpuri Kerttula tulkitsee Tammisen ajatuksia valloittavalla tyylillään.
Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka on kirjoittanut 11 kirjaa. ”Ensin pelkäsin lapsille kirjoittamista, sitten innostuin siitä. Pelko johtui peloistani, mutta innostus johtui siitä, että lapsille kirjoittaminen auttoi minua kirkastamaan virkkeeni ja ajatukseni. Oikeastaan ajattelen, että tämä ensimmäinen lastenkirjani on nyt paras aikuistenkirjani.”
Valpuri Kerttula on taiteiden kandidaatti, joka on valmistunut Edinburghin yliopistosta vuonna 2016. Hän asuu Lahdessa ja kuvittaa oppikirjoja ja lastenkirjoja, kortteja ja printtejä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Petri Tamminen |
| Muut tekijät | Valpuri Kerttula |
| Muut tekijät | Kuvittaja: Valpuri Kerttula |
| Teoksen nimi | Kun kohtaat avaruusolennon : viisi tärkeää ohjetta |
| SKU | P-KUN--A98AA3 |
