Petri Törmänen : Luonnelinnut

Petri Törmäsen Luonnelinnut : 70 lajin tunnistusopas esittelee ihmisiä humoristisesti lintujen avulla, tuoden luonteenpiirteet esiin osuvalla tavalla.
Luonteet tutuiksi!
Luonnelinnut paljastavat ihmisten luonteita ja piirteitä osuvasti ja huvittavasti! Kirjan sivuilta löydät itsesi, olet sitten Naris, Sisutirri, Suklaasieppo, Museohuitti, Jumppasorsa, Lyhytpinnahanhi tai jokin muu kirjan 70 linnusta.
Luonnelinnut ovat nyt kokoontuneet suureen parveen tämän kirjan kansien väliin. Kullekin linnulle löytyy ”latinankielinen” nimi sekä kuvaus sille ominaisesta käyttäytymisestä ja elinympäristöstä. Lisäksi lintujen tarkkailuun annetaan täysin keksittyjä ja testaamattomia vinkkejä.
Petri Törmänen on graafisen alan yrittäjä ja Luonnelintujen paras (ja ainoa) asiantuntija. ”Olen tarkkaillut kanssakulkijoita ja painanut mieleeni heidän luonteenpiirteitään. Olen oppinut nauramaan myös itselleni, ja siinä sitä lystiä piisaa. Toivon, että Luonnelintujen välittämä ilo ja huumori saa mahdollisimman monen hyvälle tuulelle.”
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Petri Törmänen |
Muut tekijät | Kuvittaja: Petri Törmänen Kannen suunnittelu tai taide: Petri Törmänen |
Teoksen nimi | Luonnelinnut |
Avainsanat | huumori, käyttäytyminen, luonteenpiirteet, persoonallisuuden piirteet, persoonallisuus |