Petri Välimäki : Lähellä ihmistä : sielunhoidon opas
Petri Välimäki on kohdannut valtakunnallisessa auttamistyössään paljon särkyneitä ihmisiä. Samalla on käynyt ilmeiseksi, etteivät yhteiskunnan resurssit aina riitä. Tarvitaan laajempaa näkemystä ja käytännöllistä opetusta erilaisista auttamisen tavoista.
Lähellä ihmistä - Sielunhoidon opas on tarkoitettu sekä ammattinsa puolesta auttavien avuksi että aivan tavallisille välittäville ihmisille, vierelläkulkijoille. Se sopii hyvin myös niille, jotka etsivät rakentavia ja hoitavia näköaloja omaan elämäänsä. Kirjassa käsitelläänkin monia ajassamme erityisen yleisiä ongelmia ja haasteita. Sitä voi käyttää myös käsikirjana sielunhoito- ja terapiatyössä.
Aiheita käsitellään aina kahdesta näkökulmasta: miten voimme oppia ymmärtämään ja auttamaan apua tarvitsevaa sekä missä kohdin tarvitsemme itsekin parantumista ja tukea. Kirja käsittelee monipuolisesti myös yleisimpiä psykoterapian muotoja sekä sielunhoidon suhdetta niihin ja muihin nykyaikaisiin auttamistapoihin.
Petri Välimäki on toiminut yli kaksikymmentä vuotta auttamistyössä, mm. Kriisipalveluyhdistyksessä ja seurakunnissa. Monille hän on tuttu myös Armon kalliolla -televisio-ohjelmista ja Armoterapiaa-radio-ohjelmista. Yhdessä vaimonsa Mariannen kanssa hän on kirjoittanut useita sielunhoidollisia kirjoja. Nykyään hän toimii sielunhoitoon ja varustaviin koulutuksiin erikoistuneen Perheniemen evankelisen opiston rehtorina.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Petri Välimäki |
Teoksen nimi | Lähellä ihmistä : sielunhoidon opas |
Avainsanat | riippuvuus, uskonelämä, sielunhoito, suru, armo, hengellinen ohjaus, masennus, pelko |