Pirjo Arvola & Pekka Arvola : Osmo-nalle ja isän erehdys

Osmo-nallen koskettava tarina auttaa käsittelemään vaikeita perhetilanteita ja vankilaan joutumista lapsen näkökulmasta.
Kenelle: 7–12-vuotiaille lapsille, joita kiinnostavat perhetarinat ja haastavat elämäntilanteet.
Osmo-Nallen perheellä oli vaikeaa. Isä oli pitkään työttömänä ja perheeltä alkoi loppua hunaja.
Auttaakseen perhettään isä-Nalle osallistui kahden kaverinsa kanssa herkkupuodin ryöstöön. Huonostihan siinä kävi ja isä-Nalle joutui vankilaan. Äiti-Nalle ja Osmo-Nalle jäivät yksin, mutta selvisivät Apu-tädin ansiosta. He pääsivät myös vierailemaan isä-Nallen luona vankilassa.
Ilon päivä oli suuri, kun isä-Nalle pääsi vihdoin kotiin. Hänellä oli mukanaan mieluinen yllätys.
Kirjan avulla voi lapsen kanssa keskustella arasta aiheesta, miksi isä joutuu vankilaan ja miten muu perhe selviää.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Pirjo Arvola & Pekka Arvola |
Muut tekijät | Kuvittaja: Johanna Sarajärvi |
Teoksen nimi | Osmo-nalle ja isän erehdys |
SKU | P-OSMO-B42DC5 |