Pirjo Mellanen : Hemskäriin, verkot on laskettava

4,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-HEMS-6F6A26
Katso kaikki vaihtoehdot
Pirjo Mellasen neljäs kirja sijoittuu Turun saaristoon. Kirjan aihe alkoi itää jo vuosia sitten, kun hän kuuli naisesta, joka omisti ison saaren. "Miehet silloin naureskelivat, että kuka sen naisen naisi, saisi myötäjäisinä ison omaisuuden", kertoo Mellanen. Kirjan miljöö syntyi muistikuvista ajalta, jolloin kirjailijan perhe asui Korppoossa.

Uudessa kirjassa Eva asuu yksin saarellaan ja hankkii toimeentulonsa kalastamalla. Karu mutta kaunis luonto lumoaa kaupunkilaismiehen ja saa hänet ihastumaan myös saaren valtiattareen. Elämä ulkosaaristossa on vaativaa ja pariskunnan taustat liian erilaiset, joten ristiriidoilta ei voi välttyä. Mitä saarella tapahtui eräänä kesäpäivänä 60-luvulla, siitä ei Evan tyttärellä Maijalla ole tietoa. Kirjan toisessa osassa eletään 80-lukua, ja totuus alkaa sattumien summana paljastua. Romaanin luontokuvaus on elävää. Lukija melkein haistaa kalaverkkojen ja saariston kasvien tuoksun ja tuntee meriveden pärskeet. Pehmeäkantinen kirja on viihdyttävää sadepäivien lukemista veneeseen ja mökille ja sopii myös nuoremmille (K-12).

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäPirjo Mellanen
Teoksen nimiHemskäriin, verkot on laskettava
SKUP-HEMS-6F6A26
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja