Pirjo Tuominen : Ylpeät purjeet

Pirjo Tuomisen upea historiallinen romaani 'Ylpeät purjeet' valottaa suomalaisten vaiheita Alaskassa, rakkauden ja muutosten siivittäminä 1800-luvulla.
Kenelle: Historiallisen romaanin ja siirtolaisuusteemojen ystäville.
Värikäs romaani suomalaisten kohtaloista 1800-luvun Alaskassa.
1800-luvun alun Alaskaa johtaa suomalainen kenraalikuvernööri. Leveämmän leivän - tai rakkauden - perässä sinne suuntaa myös suuri joukko kuvernöörin maanmiehiä. Heidän joukossaan nuori ja kaunis Katarina. Rakastetun romaanin odotettu uusintapainos.
Katarinan tie on kulkenut Suomesta Alaskaan ja sieltä kultakuumeen hullaannuttamaan Kaliforniaan. Nyt hän on nuori leski ja kauppahuoneen perijä. Mutta kohtalolla on vielä varattuna hänelle paljon: Katarina lähtee kauas Siperiaan etsimään vanhempiaan ja kohtaa matkalla uuden rakkauden.
Pirjo Tuominen piirtää jälleen värikylläisen kuvan yhdestä historiamme vähemmän tunnetusta vaiheesta ja herättää henkiin Alaskassa tuolloin seikkailleet ihmiset. Ylpeät purjeet jatkaa Villien vesien tarinaa.
Nelikymmenvuotisen kirjailijanuransa aikana Pirjo Tuominen on julkaissut yli viisikymmentä teosta, joista suurin osa on historiallisia romaaneja, ja lukijoiden iloksi lisää on tulossa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Pirjo Tuominen |
Muut tekijät | Pirjo Tuominen |
Muut tekijät | Kannen suunnittelu tai taide: Mika Kettunen |
Teoksen nimi | Ylpeät purjeet |
SKU | P-YLPE-57D30A |
Avainsanat | 1800-luku, 1850-luku, alaska, autonomian aika, elämänmuutokset, kauppiaat, keskiluokka, merenkulku, naisen asema, onnettomuudet, rakkaus, san francisco, siirtolaiset, sitka, suomalaiset, teollistuminen, venäjä, yhdysvallat, yhteiskuntakuvaus |