Positiivisen psykologian voima

Tutustu positiivisen psykologian uusimpiin näkökulmiin ja käytännön sovelluksiin, jotka korostavat vahvuuksien tunnistamista ja hyvinvoinnin edistämistä. Tämä teos tuo esiin tutkimustietoa lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvoinnin tukemiseksi.
Kenelle: Kiinnostuneille hyvinvoinnista, kasvatuksesta ja psykologian käytännön sovelluksista.
Positiivinen psykologia, sen monet tutkimuskohteet ja käytännönsovellukset ovat viime vuosien aikansa löytäneet tiensä niin kasvatustieteisiin kuin sosiaali- ja yhteiskuntatieteisiinkin. Yhteistä näille on näkemys hyvinvoinnin edistämisen välttämättömyydestä huonovointisuuden vähentämisen rinnalla.
Positiivisen psykologian voiman uudistettu painos avaa tieteen eri näkökulmia positiiviseen psykologiaan ja ohjaa käytännön toimijaa. Nykyisin puhutaan positiivisen psykologian kolmannesta aallosta, jossa tarkastelukohteina ovat yhteisöt ja prosessit yksilökeskeisyyden asemesta. Tämä tulokulma on otettu huomioon myös uudessa painoksessa
Edelleenkin positiivisen psykologian ydinideana on diagnosoida hyvää ja löytää jokaisesta ihmisestä vahvuuksia, joiden avulla sekä oma että yhteisöjen vointi paranee. Kirja neuvoo, miten voi rakentaa elämäänsä vahvuuksilleen ja kuinka tukea muita samassa tehtävässä. Oma lukunsa on myös onnellisuudentavoittelulle.
Kirjan kirjoittajina on 17 huippuasiantuntijaa Helsingin, Itä-Suomen ja Lapin yliopistoista sekä Aalto-yliopistosta. Kirjassa positiivista psykologiaa tarkastellaan lasten, nuorten ja aikuisten näkökulmista.
Ravitaan vahvuuksiamme!
Kirjan toimittaja FT Lotta Uusitalo on erityispedagogiikan dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on tutkinut lasten ja nuorten hyvinvointia, luonteenvahvuuksia ja positiivisen kasvatuksen mahdollisuuksia tarjota apua oppimisen vaikeuksiin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Edited by: Lotta Uusitalo |
Teoksen nimi | Positiivisen psykologian voima |
SKU | P-POSI-CC29A0 |