Pro arte utili : monialainen yhteistyö menestyksen perustana
35,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-PRO--2E6DCA

Suomalaisen taideteollisen koulutuksen kehitys sekä kansainvälinen menestys ja yhteistyö ovat herättäneet laajaa huomiota maailmalla. Pro arte utili kertoo, miten monialainen yhteistyö ja strategiset valinnat ovat nostaneet alan huipulle.
Kenelle: aikuisille
Suomalainen taideteollinen koulutus kuuluu maailman parhaimmistoon, alan tutkimus on edelläkävijöiden joukossa. Kansainvälisessä QS-vertailussa Aalto-yliopiston taiteiden ja muotoilun koulutus arvioitiin vuonna 2021 maailman kuudenneksi parhaaksi. Muodin ja arkkitehtuurin koulutusalat ovat samoin nousseet arvostettuun asemaan kansainvälisissä arvioissa. Aalto ARTS on kasvanut halutuksi yhteistyökumppaniksi ja kansainväliseksi vertailukohdaksi. Mitä tapahtui? Mitkä tekijät vaikuttivat kehitykseen ja mahdollistivat sen? Ja mikä tärkeintä: mitä tapahtuneesta voi oppia? Miten menestystä johdetaan? Pro arte utili on Taideteollisen korkeakoulun sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun johtotehtävissä pitkään toimineiden ja edelleen toimivien henkilöiden omakohtainen näkemys kehityksestä ja siihen vaikuttaneista tekijöistä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Teoksen nimi | Pro arte utili : monialainen yhteistyö menestyksen perustana |
| SKU | P-PRO--2E6DCA |
| Avainsanat | historia, muotoilu, tutkimus, kansainvälistyminen, taideteollisuus, opetus, taidekorkeakoulut, koulutusohjelmat, yritysyhteistyö, taiteenlajit |
