R. A. Salvatore : Rautakääpiön kosto
13,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
0942200

R. A. Salvatoren "Rautakääpiön kosto" huipentaa Kumppanusten kirja -sarjan suositun fantasiaseikkailun, jossa liittolaisuudet ja rohkeus punnitaan pimeyden keskellä.
Takakansi
TAISTELUUN KADONNEET
Toistuva painajainen tunkeutuu valveuniini: ystäväni kamppailevat hurjasti päästäkseen alempiin käytäviin, joita kääpiöt hallitsevat yhä, mutta ihmisen ja puolituisten on vaikea pärjätä luolissa. Umpikuja seuraa toistaan, väijytys väijytystä. Näen ajatuksissani heidän taistelevan urheasti ja pakenevan sitten örkkien keihäiden ja pilkkahuutojen saattelemana takaisin sinne, mistä olivat tulleetkin. Kuinka olisin voinut jäädä rautamuurien taakse, kun he olivat siellä ulkona?
DRIZZT DO'URDEN
Esittely
Yhdessä pimeän taivaan alla...
Maailma on hukkunut pimeyteen ja sodan melskeeseen, ja veri valuu virtoina läpi pohjoisen. Örkkien joukot marssivat, piiritetyt kaupungit kukistuvat. Vanhat ystävyydet joutuvat koetukselle, ja uusia liittolaisuuksia solmitaan.
Toisensa uudelleen löytäneet Salin kumppanukset ovat ajautuneet taas erilleen. Regis ja Wulfgar taivaltavat Uumenenalan kavalissa syvyyksissä sillä aikaa kun Drizzt, CattiBrie ja Bruenor yrittävät selvitellä kääpiövaltakuntien aikeita.
Örkkisotaherra Hartusk ryhtyy hurjaan hyökkäykseen, ja sen petolliset drowliittolaiset puolestaan haluavat nyt vain Drizztin - viis siitä, miten paljon ihmisten, kääpiöiden, haltioiden tai örkkien henkiä se vaatii.
Rautakääpiön kosto on Kumppanusten kirja sarjan päätösosa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | R. A. Salvatore |
| Muut tekijät | Mika Renvall |
| Teoksen nimi | Rautakääpiön kosto |
| Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
| Kustantaja | Jalava |
| Painovuosi | 2016 |
| Painos | 1 |
| Sidonta | Sidottu, kuvakannet (kovakantinen) |
| Sivumäärä | 332 |
| Alkuteos | Vengeance of the Iron Dwarf |
| Kieli | suomi |
| Sarja | Dungeons & dragons |
| ISBN | 9789518875294 |
| Kunto | Uusi |
| SKU | 0942200 |
| Korkeus (mm) | 215 |
| Syvyys (mm) | 156 |
| Paksuus (mm) | 29 |
| Paino (g) | 472 |
| Verokanta | ALV 14 % |