Raili Mikkanen : Hilja

Tutustu Hilja Pärssisen vaikuttavaan elämään suomalaisen yhteiskunnan ja politiikan murroksissa. Teos valottaa yhden maailman ensimmäisistä naiskansanedustajista monipuolisena vaikuttajana ja edelläkävijänä.
Kenelle: Kiinnostuneille suomalaisesta historiasta, yhteiskunnasta ja naisten asemasta.
Hilja Liinamaa-Pärssinen kuului maamme ja samalla koko maailman ensimmäisiin naiskansanedustajiin.
Halsuan papin tytär kävi koulua Oulussa, seminaarin Sortavalassa ja asui Viipurissa ja Helsingin suuralueella. Hilja oli voimakastahtoinen poliitikko, mutta myös syvästi tunteva rakastettu runoilija, tiedon jakamisen, lukemisen ja valistuksen hyödylliseen uskova opettaja, lehtinainen ja puolueensa kansainvälisten suhteiden hoitaja ja kasvattityttärensä hellä hoivaaja.
Hilja, kuten moni muu vasemmistolainen, joutui kansalaissodan aikana pakenemaan Venäjän sekaviin oloihin. Hän päätyi lopulta Viron kautta Suomeen ja yli kolmeksi vuodeksi Hämeenlinnan naisvankilaan. Armahduksen jälkeen hän palasi kansanedustajaksi.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Raili Mikkanen |
Teoksen nimi | Hilja |
Avainsanat | naiskansanedustajat, suomi100, eduskunta, työväenliike, itsenäisyys |