Raimo J. Kinnunen : Platonin ratsut

15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1325790
Katso kaikki vaihtoehdot
Tämä tiivistelmä on luotu tekoälyn avulla. Tämä ominaisuus on vielä kehitysvaiheessa, mutta se pyrkii tarjoamaan tiivistettyä ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteista.
Fiki-maskotti

R. J. Kinnusen Platonin ratsut jatkaa vuonna 1998 alkanutta sarjaa, jonka jatkumiseen on suhtauduttu julkisuudessa ristiriitaisesti.

Kenelle: aikuiset

"Sannan laulu", Merja Une Turusen neljäs teos on ilmestynyt (Athanor 2012). Romaani kertoo kriisistä taidemaailmassa. Päähenkilö Sanna joutuu vaikean ratkaisun eteen, jossa uhkana on aviomiehen menettäminen. Hän on parikymppinen pienen lapsen äiti, jonka runoilijaisä on sotainvalidi ja sekä hän että opettajaäiti rohkaisevat häntä taiteen saralla. Myös kanttori, jonka kanssa hän esiintyy, luottaa hänen kykyihinsä sopraanona. Uraansa miettiessään hän joutuu kuolemantapausten vuoksi ajattelemaan asiaa myös uskonnolliselta kannalta ja se antaa aineksia hänen ratkaisuunsa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäRaimo J. Kinnunen
Teoksen nimiPlatonin ratsut
SijaintiPaikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä
KustantajaAthanor
Painovuosi2011
Painos1
SidontaSidottu, kuvakannet (kovakantinen)
Sivumäärä214
Kielisuomi
ISBN9789525483093
KuntoUusi (K5-)
SKU1325790
Korkeus (mm)255
Syvyys (mm)181
Paksuus (mm)18
Paino (g)696
VerokantaALV 14 %
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja