Raimo Pallonen : Veroparoni muistelee
56,20 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-VERO-7854EF

Raimo Pallosen elämänkerrallinen teos vie lukijan matkalle läpi verotusalan ammattilaisen pitkän uran, joka alkoi Paavalin kirkolta ja huipentui korkealle veropoliittiselle näyttämölle.
Kenelle: aikuisille
Kirjoitettu teos on elämänkerrallinen ja siinä käydään läpi kirjoittajan lapsuus- ja kouluvuodet, opiskelu yliopistossa, armeijan tapahtumia sekä työuraa. Kirjan nimi viittaa vuoteen 1963, jolloin tekijän ura alkoi veroilmoituksia vastaanottamalla Paavalin kirkolla. Kirjoittajan läksiäisiä Arthur Andersenilta vietettiin vuonna 1999 Hotelli Kämpin Marskin kabinetissa. Tilaisuudessa hänelle piti luovuttaa verotusneuvoksen nimityskirja, mutta yksi lausunto oli jäänyt puuttumaan. Täten arvonimi annettiin vasta saman vuoden marraskuussa. Työtoverit luovuttivat kuitenkin läksiäistilaisuudessa kirjoittajalle sertifikaatin, jossa hänet nimitettiin valtakunnan ensimmäiseksi ja ainoaksi "Veroparoniksi".
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Raimo Pallonen |
| Teoksen nimi | Veroparoni muistelee |
| SKU | P-VERO-7854EF |
| Avainsanat | Omaelämäkerta, Verotus, Verokonsultointi, Veropolitiikka, Pakila |
