Rainer Friman : Miehen tie
Keväällä 2007 Suomessa käynnistyi ennennäkemättömän kriittinen ja laajuudessaan historiallinen keskustelu romanikulttuurista. Rainer Friman oli kolumneissaan arvostellut jo vuosia maamme syrjityimmän vähemmistökulttuurin ahdistavimpia piirteitä, mutta vasta Yleisradion Manne-tv-sketsisarjan poikimat syytteet ohjelman rasistisuudesta ja yllytyksestä väkivaltaan saivat hänet ruotimaan niin romanien kuin median tekopyhää asennetta. A-Studion haastattelua seuranneina viikkoina Frimanille tulvi solvauksia ja tappouhkauksia, ja lööppejä säikähtäneet keikkajärjestäjät peruivat sovittuja esiintymisiä. Perustuslaillisten oikeuksiensa puolesta taisteleva mies oli joutunut maksamaan mielipiteistään kalliin hinnan ja pakenemaan yksinäisyyteen selvittelemään ajatuksiaan.
50-vuotispäiviensä kynnyksellä julkaistavassa teoksessaan Rainer "Raikku" Friman, puhdasverinen baritonitenori ja äärimmäisyyksien mies, kertoo lisäksi tiestään saarnamiehestä laulajaksi, nuoruutensa ideologisista harharetkistä, ihmissuhteet tuhoavasta narsismista, masennuksesta ja suomalaisen miehen ongelmista.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Rainer Friman |
Teoksen nimi | Miehen tie |
SKU | P-MIEH-E8A601 |
Avainsanat | muistelmat, laulajat, uskonelämä, viihdetaiteilijat |