Rakel Kallio (toim.) : Dukaatti : Suomen taideyhdistys 1846-2006

Suomessa ei 1800-luvun alkupuolella ollut taidekouluja eikä taidemuseoita ja taiteilijoitakin oli vain vähän. Vuonna 1846 aloittaneen Suomen Taideyhdistyksen perustajat uskoivat taiteen merkitykseen kansan sivistyksen kohottajana. Yhdistyksen taustalla oli merkittäviä suomalaisia: J. L. Runeberg, J. V. Snellman, Z. Topelius. C. G. Estlanderin tarmokkuutta saa kiittää Ateneum-rakennuksesta, jonne taidekokoelma ja taidekoulu sijoittuivat 1887. Toimintakenttä oli laaja. Yhdistys järjesti taideopetuksen, sai aikaan taidekokoelman, piti näyttelyitä, järjesti taidearpajaisia, jakoi stipendejä ja perusti 1858 ensimmäisen taidepalkinnon, dukaattipalkinnon, joka edelleen jaetaan nuorille, vasta uransa aloittaville taiteilijoille.

Tämä teos kertoo Suomen Taideyhdistyksen perustajista ja dukaattipalkinnon vaiheista nykypäiviin saakka. Pääroolissa on suomalainen taide dukaattikilpailujen ja palkittujen taiteilijoiden ja taideteosten näkökulmasta ja erilaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa niin rauhan kuin sotienkin aikoina. Luku luvulta voi seurata kuinka yhdistys onnistui tunnistamaan kunkin polven nuoret lupaukset, ne jotka myöhempien saavutustensa ansiosta ovat jääneet taidehistoriaan. Mielenkiintoista on myös lukea, miten taidehankkeet ja yhteiskunnalliset aatteet ovat vaikuttaneet dukaattikilpailuihin.