Rawi Hage : De Niron peli
Sodan runtelema Beirut on ollut Bassamin ja Georgen lapsuuden leikkikenttä. Nyt Bassam häärää pikkurikollisena rahoittaakseen maastamuuttonsa. George puolestaan etsii elämälleen päämäärää ja arvostusta paikallisten taistelijoiden riveistä. Hätkähdyttävien juonenkäänteiden jälkeen Bassam päätyy Italiaan ja George korkeaan asemaan armeijakunnassaan. Vasta sitten alkaa varsinainen venäläinen ruletti.
Kerronta on vuoroin raakaa, hellää, katkeraa ja kylmää. Hage piirtää esikoisromaanissaan mestarin ottein tuoreen ja todella vaikuttavan kuvan sodan raaistavasta vaikutuksesta.
De Niron pelille myönnettiin vuonna 2008 IMPAC, rahakkain kirjallisuuspalkinto, jonka saajan valintaan osallistuvat kirjastot ympäri maailman. Romaanille on sadellut myös muita merkittäviä tunnustuksia.
Rawi Hage syntyi Libanonissa vuonna 1964 ja eli yhdeksän vuotta sodan keskellä. Nykyään hän asuu Montrealissa. Like julkaisee Hagen toisen romaanin Torakka syksyllä 2010.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Rawi Hage |
Muut tekijät | Einari Aaltonen |
Teoksen nimi | De Niron peli |
Alkuteos | De Niro's game |