Rea Seeck : Biona ja Braun hevonen

Uppoudu jännittävään seikkailuun, jossa Biona-tytön ja Braun-hevosen tarina tempaa mukaansa hevosharrastuksen ja ystävyyden maailmaan.
Kenelle: Nuorille, erityisesti hevoskirjoista ja eläinseikkailuista kiinnostuneille 13–18-vuotiaille.
Biona ihastui ravihevoseen kotikulmillaan läheisellä hevostallilla. Hän pääsi sitä katsomaan ja harjaamaan ja syöttämään leipäpalasia sille. Eräänä päivänä hänen tullessaan tallille hevonen oli poissa. Hän saa kuulla, että se oli myyty. Kukaan ei osaa kertoa, minne ja kenelle? Hän yrittää tiedustella kaikkialta, missä se on, vai onko sitä enää, mutta tuloksetta. Viiden vuoden päästä tapahtuu jotain aivan odottamatonta. Jännitystä on ilmassa kerrakseen.
Vanhat muistot itselläni heräsivät eloon. Minua ovat hevoset aina kiinnostaneet. Kun tuli mahdollisuus kirjoittaa tästä aiheesta, niin mielikuvitukseni laukkasi vauhtiin. Aihe oli inspiroiva ja antoisa. Toivon teille kivoja lukuhetkiä ja jännitystä ihanan Braun hevosen ja Biona tytön seurassa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Rea Seeck |
Teoksen nimi | Biona ja Braun hevonen |
Avainsanat | Biona ja Braun hevonen, Bionan ja Braunin seikkailut, Heppa kirja, Nuorisokirja, Rea Seeck |