Reino Lehväslaiho : Alakurtin tie

Takakansi

TAPPAVANKUUMAA TERÄSTÄ – SOTAKAMREERIN 44. RAUTAISANNOS! Eletään jatkosodan kolmatta syksyä Lapin rintaman takaisissa parakkikorsissa. Luutnantti Männyn toinen sissikomppania komennetaan sadan miehen voimin tuhoamaan vihollisen huoltolotikohta ja autokolonna. Tehtävä suuntautuu Alakurtista itään kohti Kantalathea ja Jäämerta – soiden, tuntureiden ja vuolaiden virtojen marssitaipaleen maahan. Vaikka isku onnistuu, paluumatkalaiset maksavat tuhoöysään kovan hinnan. Alakurtiin entuutu kohta verisohoiseksi kuolemantapaleeksi, tien ylittäen vuolaudella iskevät säälittämällä päillä päivän ja öin. Viholliset ovat kuitenkin nopeita nöyrytymään suomalaississien ampuessa konepistooleillaan tiet auki edessäänkin. Alakurtin kenttävartioon palaavat enää kovan sotatien läpikäyneen komppanian riekaleiset rippeet. Vielä näinä vuosinakain jotkut sissisankarien jälkeläiset ovat kertoneet, kuinka kersantti Kivi tuodessaan haavoittuneen edesilluutantina takaisin omien puolelle putosi verissään polvilleen, risti sormensa ja rukoili: 'Isä Jumala, Jeesus Kristus, minä kiitän, kun autoit – ei saatana – ei koskaan enää...'

Reino Lehväslaiho, sotakirjallisuutemme taltuttomaton teräsmies, on takonut jälleen raudanlujan kuvauksen erään sissipartion lohduttomilta korpitaipaleilta.

Esittely

Eletään jatkosodan kolmatta syksyä Lapin rintaman takaisissa parakkirisoissa. Kun lepovuoroon määrätty toinen sissikomppania saa mottitalkoonsa hakattua, kokenut luutnantti Mänty komennetaan sadan sissin vahvuisen komppaniansa turvin tuhoamaan vihollisen huoltotukikohta ja autokolonna. Tehtävä suuntautuu Alakurtista itään suurien soiden, tuntureiden ja vuolaiden virtojen maahan - kohti Kantalahtea ja Jäämerta. Vaikka isku onnistuu, paluumatkalaiset maksavat tuhotyöstään kovan hinnan. Alakurtin tie muuttuu kohta verisohjoiseksi kuolemantaipaleeksi venäläisten valiojoukkojen iskiessä säälittä päälle päivin ja öin.

Viholliset ovat nopeita nöyrtymään, kun suomalaississit ampuvat konepistooleillaan tiet auki ylivoiman edessäkin. Viimeisessä läpimurrossa kersantti Kivi huitaisee haavoittuneen sissiluutnantin olalleen, tulittaa samalla raskaalla pikakiväärillään ja karjaisee: "Ykkös- ja kakkosjoukkue ympärille. Ampukaa sällit - ja eteenpäin..." Alakurtin kenttävartioon palaavat enää kovan sotatien läpikäyneen komppanian riekaleiset rippeet.

Vielä näinä vuosinakin jotkut sissisankarien jälkeläiset ovat kertoneet, kuinka Kivi tuodessaan Männyn takaisin omien puolelle putosi verissään polvilleen, risti sormensa ja sanoi: "Isä Jumala, Jeesus Kristus, minä kiitän, kun autoit - ei saatana - ei koskaan enää..."