Renate Dorrestein : Kivisydän

Meitä oli jo neljä silloin, kun Ida syntyi sinä epätavallisen kylmänä kesäyönä. Lähes täydenkuun ansiosta kahdelta yöllä oli vielä niin valoisaa, että saatoimme laskea pisamat toistemme neniltä.

Kaksitoistavuotias Ellen on van Bemmelen perheen lapsikatraasta ainoa, joka odottaa tulevaa perheenlisäystä rauhattomana. Entä jos hänen pikkusisareensa päälle langetttama kirous käykin toteen? Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin Ellen palaa lapsuudenkotiinsa. Pelonsekaisin tuntein hän kuljeskelee tyhjissä huoneissa, joita asuttavat menneisyyden haamut. Joutuessaan keskenmenon uhatessa vuoteenomaksi Ellen kuluttaa aikaansa selailemalla vanhoja perhealbumeita. Samalla hän yrittää löytää vastauksia kysymyksiin, joille hänen on aikuisenna tulee vielä kerran esittämään: Eikö minulla ole mummoa ja vaaria? Eikö perhettä ollenkaan? Miksei, äiti?

Renate Dorrestein (*54) käsittelee romaaneissaan usein lähes tabuja aiheita: perheväkivaltaa, vallan väärinkäyttöä ja vanhempien autoritaarista rakkautta. Kivisydämessä hän tarttuu rohkeasti arkaluonteiseen aiheeseen, synnytyksen jälkeiseen masennukseen, jota pidettiin pitkään pelkkänä naisten luuloteltuna.