Renate Dorrestein : Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa

"Tavalla tai toisella olin onnistunut elämään lähes viidenkymmenen vuoden ikään asti kehittämättä ainuttakaan taitoa, josta olisi mitään hyötyä tässä tilanteessa."

Tilanne on tämä: paniikkiin joutunut, hehkuvine meikkeineen ja leopardikuvioisine vaatteineen sijaamattomalta vuoteelta näyttävä 80 ja risat -ikäinen äiti pitäisi saada ulos sairaalan vessasta, kun tämä potkii oven ali lähestyvää auttavaa kättä, huutaa kuin hyeena, ei ymmärrä puhetta eikä tiedä mihin on joutunut.

Oven toisella puolella tilannetta selvittää Heleen, kahden teini-ikäisen lapsen äiti, perheyrityksen työmyyrä ja nainen kuumilla aalloilla. Niin kuin tämä ei olisi riittänyt, Heleenin äiti saa aivoinfarktin. "Kolmas elämänvaihe" on juuri ilmoittanut alkaneensa.

Sen sijaan, että Heleen vaivaisi perhettään ottamalla äidin kotiinsa (kuten aviomies haluaisi), hän juoksee kuukausikaupalla kodin, työpaikan ja sairaalan väliä etsien äidille samalla sopivaa hoitokotia (salaa mieheltään) ja yrittäen muistaa tehdä jotain kuivuville genitaaleilleen (salaa mieheltään). Kalvava syyllisyys ja riittämättömyyden tunne saavat hoitua myöhemmin.

Anne Romeinprijsillä palkitun, Kivisydän-romaanillaan maailmanmaineeseen nousseen hollantilaisen Renate Dorresteinin teokset käsittelevät usein kodin seinien sisällä tapahtuvia tragedioita mustan huumorin voimin. Pojallani... kuvaa monille akuuttia elämänvaihetta niin välittömästi, että sen lukijassa kirvoittamaan nauruun puskee aina pisara itkua. Se on kuin hyvä vitsi: niin tosi, että se vetää vakavaksi.