Richard Ford : Syntien paljous : kertomuksia
Richard Fordin uusi teos sisältää yhdeksän novellia ja yhden pienoisromaanin, joissa hän kuvaa
rakkauden ja läheisyyden etsintää ja sen vaikeutta, suhteita avioliitossa ja sen ulkopuolella,
kaipuuta, himoa, uskottomuutta ja petosta. Ympäristö vaihtelee Connecticutin maaseudusta New
Orleansiin ja Chicagoon, Grand Canyonista New Yorkin Grand Central Stationiin. Tarina lähtee
liikkeelle sananvaihdosta, ohimenevästä tapaamisesta tai pelkästä ajatuksesta pikku tapahtumista,
joilla onkin ratkaiseva vaikutus ihmisen elämään.
Amerikkalainen kirjailija Richard Ford (s. 1944) on tuttu Keltaisen kirjaston lukijoille. Häneltä on
suomennettu novellikokoelmat Rock Springs ja Naistenmiehiä sekä romaanit Roihu ja
Itsenäisyyspäivä, joka voitti sekä Pulitzerin palkinnon että PEN/Faulkner Awardin.
"Pysähtyessään punaisiin valoihin vilkkaalla Sheridan Roadilla Wales näki, kun joku nainen kaatui
lumeen. Hän kai liukastui jäisellä, tallatulla lumivallilla, jonka aurat olivat jättäneet suojatielle.
Varmaan vanha, Wales ajatteli, vaikka oli pimeää eikä hän nähnyt naisen kasvoja, vain hänen
kaatumisensa selälleen. Naisella oli pitkä harmaa miesten takki ja saappaat ja neulemyssy, joka oli
vedetty silmille. Tai sitten hän tietysti saattoi olla humalassa, ajatteli Wales katsellen häntä suolan
juovittaman tuulilasinsa läpi odottaessaan valojen vaihtumista. Nainen saattoi olla nuorempikin.
Nuorempi ja humalassa.
Wales oli matkalla The Drakeen viettämään yön Jena-nimisen naisen kanssa, naimisissa olevan
naisen, jonka aviomies oli ansainnut valtavia summia kiinteistökaupoilla. Jena oli varannut sviitin
The Drakesta viikoksi maalatakseen. Hän oli neljänkymmenen. Hänellä oli miehensä lupa. He
Jena ja Wales olivat tehneet tätä jo viisi yötä perätysten. Wales halusi sen jatkuvan."
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Richard Ford |
Muut tekijät | Sirkka Aulanko |
Teoksen nimi | Syntien paljous : kertomuksia |
Alkuteos | A multitude of sins |
SKU | P-SYNT-17AAD7 |