Riikka Riihonen & Kaisla Suokas : Aada ja kiukkuleijona

Aada ja kiukkuleijona opastaa tunnetaitojen pariin lämminhenkisen sadun keinoin, tuoden esiin tärkeitä vinkkejä kiukun käsittelyyn lapsiperheissä.
Kenelle: Sopii 3–8-vuotiaille lapsille sekä heidän kanssaan lukeville aikuisille.
Aada on ihan tavallinen tyttö, joka asuu keltaisessa talossa. Eräänä päivänä Aada vihastuu, ja koko maailma tuntuu mustenevan kiukun voimasta. Äiti tutustuttaa Aadan kiukkuleijonaan ja erilaisiin keinoihin, joiden avulla kiukkua saa kesytetyksi.
Tässä satukirjassa Aada harjoittelee uusia ja tärkeitä kiukun sietämisen taitoja. Kirja soveltuu niin perheille kuin kasvatusalan ammattilaisille luettavaksi yhdessä lapsen kanssa. Mukana on lisäksi tehtäviä ja tietoa lapsen tunteensäätelytaitojen edistämisestä.
Riikka Riihonen on lastenpsykiatri, LT, joka on erityisen kiinnostunut tunnesäätelytaitojen edistämisestä. Hän opiskelee myös lasten ja nuorten kognitiiviseksi psykoterapeutiksi.
Kaisla Suokas on kustannustoimittaja, suomen kielen opettaja ja vapaa kirjoittaja. Hän työskentelee Opetushallituksessa erityisryhmille suunnattujen oppimateriaalien parissa.
Mira Aro on kuvittaja, graafikko ja elämäntapamajakanvartija, joka riemastuu houkuttelevista tarinoista sekä syttyy vimmaisesta visualisoinnista.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Riikka Riihonen & Kaisla Suokas |
Muut tekijät | Kuvittaja: Mira Piitulainen |
Teoksen nimi | Aada ja kiukkuleijona |
SKU | P-AADA-40230A |