Riikka Smolander-Slotte : Armoton unelma

Armoton unelma tarjoaa rehellisen ja koskettavan katsauksen huippu-urheilun varjopuoliin sekä nuoren kasvun haasteisiin vaativassa valmennusympäristössä.
Kenelle: Nuorille, erityisesti nuorille lukijoille, joita kiinnostavat urheilu, voimistelu sekä tarinat kiusaamisesta ja selviytymisestä.
Nuoren tytön elämän tärkein asia muuttuu piinaksi. Huippuvalmennuksen maailmaan sijoittuva romaani kiusaamisesta ja selviämisestä.
Kun Iina löytää voimistelun, se on rakkautta ensi silmäyksellä. Lahjakas tyttö etenee kovan tason valmennusryhmään, josta aukeavat ovet kisaamaan kirkkaimmista mitaleista. Uusi valmentaja Karin on ankara, mutta Iina kehittyy huimaa vauhtia. Pian hän on ryhmänsä parhaimmistoa ja Karinin suosikki.
Iina joutuu kuitenkin huomaamaan, ettei Karinin kunnianhimo tunne rajoja. Valmentajasta paljastuu synkkä puoli, joka saa Iinan piiskaamaan itseään ja vahtimaan painoaan terveytensä uhalla. Iina haluaa epätoivoisesti menestyä, mutta Karinille voitto on tärkeämpää kuin Iina.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Riikka Smolander-Slotte |
Muut tekijät | Kannen suunnittelu tai taide: Emmi Kyytsönen |
Teoksen nimi | Armoton unelma |
Avainsanat | kiusaaminen, menestyminen, nuortenromaanit, syömishäiriö, urheilijat, urheilu, valmennus, valmentajat, valta, viiltely, voimistelu |