Riitta Jalonen & Kristiina Louhi : Tyttö ja naakkapuu

"Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta minä
en tarkalleen tiedä missä. Joskus se sattuu kurkkuun ja korviinkin Kurkusta tulee jotenkin paksu ja korviin pistelee niin
kuin olisi pakosta juossut oikein kovaa vaikka ei olisi yhtään jaksanut.
Kukaan ei näe siihen paikkaan, jossa ikävä eniten tuntuu. Äidilläkin on sellainen paikka. Äiti on pitänyt
sylissä ja kertonut. Vaikka en ole vastannut, olen minä kuunnellut mitä on sanottu. Kun on istunut sylissä, se paikka,
jonne ei näe, on pienentynyt."

Tyttö ja naakkapuu kuvaa keskittyneesti lapsen elämän käännekohtaa, isän kuoleman aiheuttamia
väistämättömiä muutoksia. Pienen tytön tunteet ja ajatukset kuljettavat hienoviritteistä kertomusta
sisäisenä puheena: lapsi miettii elämänsä sattumuksia rautatieaseman isojen naakkapuiden alla
äidin ostaessa matkalippuja uuteen paikkaan. Kun naakat yhtäkkiä lähtevät lentoon ja katoavat
näkymättömiin, tyttö tietää, miltä puista tuntuu. Muistot isästä nousevat silmien eteen kuviksi.

Kristiina Louhen kuvissa nämä muistot lentävät, tuoksuvat, maistuvat. Niissä hehkuu sama
intensiivinen voima kuin Riitta Jalosen tekstissä: pienistä hetkistä muodostuva suuri ja
ainutlaatuinen kokonaisuus. Lapsuuden taikamaailma, jossa ilo ja suru ovat yhtä aikaa läsnä.