Riitta Lehvonen : Kenkäheinistä kännyköihin : kahden suvun matka paimentolaisuudesta tietokoneaikaan

- Siellä tuntuu, että näkökin paranee ja ilma on niin paljon keveämpi hengittää kuin täällä tien päällä olevissa kylissä, toteaa jo yli 80-vuotias Inkeri Ketola (os. Juuso) matkatessaan lapsuuden kotiinsa, syrjäiseen Raittijärven erämaakylään Suomi-neidon käsivarressa.

Vuomapäällä minä aina joikaan ja haluan lähteä lentoon, sanoo puolestaan nuoremman polven porosaamelainen Pentti Nikodemus Purnumukasta.

Molempien sanoma on sama. Lapin luonto on suuri ja kaunis. Sen kanssa eläminen on vuosien saatossa ollut välillä ankaraa taistelua, mutta se on aina myös palkinnut ymmärtäjänsä.

Kun Turun läheltä, Raisiosta, kotoisin oleva Riitta Lehvonen nuorena naisena teki ratkaisunsa ja erosi yhdeksi yöksi muusta retkijoukosta patikoidakseen Raittijärvelle, oli ratkaisu monella tavalla alku kaikelle uudelle. Se oli alku tälle tarinalle, tai oikeasti monelle tarinalle, joiden kautta laulu Lapille ja sen ihmisille on syntynyt.

Laulu on punottu suonilangoista, jotka liittyvät kuuden ihmisen elämään ja sitovat yhteen kahden suvun jäsenet. Se kuuluu välillä tunuturipaljakoissa, rannattomilla aavoilla ja tulvivilla joilla.

Laulu ei ole pelkkä ylistysveisu pohjoiselle luonnolle. Se soi välillä dokumentin tarkasti kertoen siitä, miten Lapin ihminen ennen eli ja miten kulttuurit sittemmin kohtasivat toisensa. Se on hioutunut talven ankarassa hämäryydessä, se on saanut voimaa keskiyön auringosta ja menettänyt suurimman karheutensa tunturituulessa.

Jokaisella meistä on oma tarinamme. Tämän laulun tarinoissa elää rakkaus pohjoisiin paljakoihin ja edelliseltä sukupolvelta saatuun perintöön. Tässä laulussa kerrotaan selviytymisestä, kasvamisesta ja arvojen oivaltamisesta.

Joskus kannattaa erota muusta joukosta nähdäkseen sen, mitä tampatun polun ulkopuolella on. Jokaisen kannattaa joskus poiketa omalle Raittijärvelleen löytääkseen alkusanat lauluun, jolla loppua ei ole.

Elämä jatkuu ja sitä voi rakastaa.
Mauno A. Virtanen, toimittaja

Poronteurastaja ja tietokirjailija Riitta Lehvonen asuu Porttipahtan rannalla Sodankylän pohjoispäässä ilman nettiä ja naapureita. Kotiovelta käsin on helppo hiihtää, meloa ja pyöräillä, mutta suunnistus ja tanssi vaativat hiukan enemmän vaivannäköä. ”Nylkijän näppien” voimaa tarvitaan myös urheiluhierojan ammatissa. "Koska olen elänyt liki kuusikymmentä vuotta itseni kanssa, kaikki se, mitä minä olen ihmisenä ja naisena ja mitä minulle elämässäni tapahtuu, tuntuu minusta aivan tavalliselta." Muitten mielestä monialayrittäjän kulkurinkaltainen seikkailuelämä on vähintään omituista ja kummallista - ainakin siitä syntyy mukaansatempaavan jännittäviä autoetnografisia tietokirjoja. "Elämässä on hetkiä, jolloin yleinen etu menee yksityisen nöyryytyksen edelle. Jos minä paljastan omat tragediani, elämäntaipaleeni montut ja huiput, sekä sen, miten olen itse selvinnyt hengissä ja järjissäni ja saanut rakennettua onnellisen ja kiehtovan tapahtumarikkaan elämän, siitä saattaa olla hyötyä jollekin muulle, joka itse - tai jonka ystävä - kamppailee samankaltaisten ongelmien kanssa", määrittelee Lehvonen ideologiakseen, ja meloo menemään kohti uusia seikkailuja.